Hyppää pääsisältöön

Honey B & T-Bones lauteilla

Honey B & The T-Bones kuului suomibluesin 1980-luvun aaltoon. Bändin musiikki on kuitenkin alusta asti rönsyillyt kauas yli puhdasoppisen bluesin rajojen.

Kitaristi Esa Kuloniemen (s. 1956) ja basisti Aija Puurtisen (s. 1959) luotsaama yhtye syntyi 1980-luvun alussa. Vuoteen 1993 saakka rumpalina toimi Ismo Puurtinen.

Bändi murtautui laajemman yleisön tietoisuuteen keikkailemalla ahkerasti rock-klubeilla ja -festivaaleilla. Se oli myös yksi ensimmäisistä kansainvälistä menestystä saaneista suomalaisista bluesorkestereista. Yhtye kiersi jo 1980-luvun lopulla Skandinaviaa ja Keski-Eurooppaa.

T-Bonesin musiikissa on ollut vaikutteita niin garagerockista, rockabillysta, psykedeliasta, jazzista, popista kuin elektrosta. Ryppyotsaisimmat bluesin ystävät eivät ole aina yhtyeen linjasta pitäneet, mutta nyttemmin ilmapiiri on muuttunut avoimemmaksi, Aija Puurtinen sanoo.

Mikä on bluesia, riippuu kuulijan puritaanisuudesta, Puurtinen toteaa. "Bluesfiilis on tärkeämpi kuin bluesin kaavoissa pysyminen."

Tietolaatikko

Esa Kuloniemi on 90-luvulta alkaen toimittanut bluesohjelmia Radiomafiassa, YleQ:ssa ja YLE Radio Suomessa.
Aija Puurtinen valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1991. Hän on opettanut laulua mm. Sibelius-Akatemiassa ja toteuttanut monia sooloprojektejaan.
V-8 Ford. Puurtinen, Aija - Kuloniemi, Esa. Levytetty 1986.
Poor Boy. Wilkins, Robert (säv, san). Kuloniemi, Esa (sov). Levytetty 1990.
Wolf Is Back. Kuloniemi, Esa (säv, san). Levytetty 1986.
Rocket to the Moon. Puurtinen, Aija (säv, sov, san). Kuloniemi, Esa (säv, sov, san). Levytetty 1987.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto