"Lastennäytelmä epäterveellisestä farkkumuodista laulujen ja huumorin avulla", määritteli Villahousupakon esittelyteksti vuonna 1977. Vaikea sanoa, menikö sanoma perille vai ei, mutta yksi asia on varma: Asko Martinheimon kirjoittama ja Raili Ruston ohjaama komedia on aikakauden lapsille todellinen tv-klassikko.
On talvi, Timo Antero Kuusisto (Kyösti Väntänen) on ollut kipeänä muutaman päivän, ja nyt on aika palata kouluun. Isä (Juha Hyppönen) käskee pukeutumaan lämpimästi. Pian Timolle selviää, että isä vaatii häntä panemaan jalkaan nöyryyttävät, sydänpaikatut villahousut.
Koulussa on luvassa vielä yllätys: lääkärintarkastus. Timo joutuu siis ehkä riisumaan päällyshousunsa ja näyttämään nolot villahousunsa. Pojan levoton mieli laukkaa, eikä ainekirjoituksestakaan tule juuri mitään. Eikä tässäkään vielä kaikki: tarkastuksen vuoksi saattaa olla, että hän jää vaille suurta herkkuaan, lihapullia.
Villahousut jalkaan, tai tulee kansantaloustappio!
Alkujaan radiokuunnelma
Nuortenkirjailija Asko Martinheimo kirjoitti Villahousupakon alun perin radioon, jossa se kuultiin vuonna 1974 osana Tapahtui Horsmavaarassa -koululaiskuunnelmasarjaa. Pääosissa kuullaan Juha Vallaa, Yrjö Tähtelää, Aili Montosta ja Kauko Helovirtaa. Tarinan alkuluvun lukee Elina Salo.
Otteita Villahousupakosta
Ei mun keuhkot takapuolessa ole!
Villahousupakko: tekijät ja näyttelijät
Ohjaaja: Raili Rusto
Käsikirjoittaja: Asko Martinheimo
Kuvaussuunnittelija: Eero Kaartinen
Leikkaaja: Anna-Liisa Ukkola
Musiikin suunnittelijat: Hillel Tokazier ja Kari Rydman
Äänisuunnittelija: Jyrki Pirhonen
Laulujen sanoitus: Kaarina Helakisa
Kuvaussihteeri: Sirpa Silventoinen
Kyösti Väntänen (Timo Antero)
Juha Hyppönen (isä)
Pirkkoliisa Tikka (opettaja)
Esa Pakarinen junior (lääkäri)
Heikki Kahila (uutistenlukija)
Minna Salo (Tiina)
Anna-Liisa Kainulainen (Bertta)
Näyttelijöiden lisäksi mukana oli Mäkkylän koulun oppilaita vuodelta 1977.