Hyppää pääsisältöön

Lotto tulee Suomeen

Suomessa täytettiin ensimmäiset lottokupongit vuoden 1970 lopussa. Ensimmäinen lottoarvonta oli tammikuun 3. päivänä 1971.

Loton tuloa suunniteltiin Suomessa pitkään, sillä moni arvioi, ettei Suomessa ole tarpeeksi väkeä niin massiiviselle rahapelille. Suomalaiset ottivat lottomallinsa Sveitsistä, jossa myös aloiteltiin samaa peliä. Suomessakin otettiin käyttöön 6 oikein 40:stä -järjestelmä. Ensimmäistä lottoarvontaa seurasi miljoonayleisö, ja ensimmäinen täysosumavoittaja sai noin 58 000 euroa nykyrahaksi muutettuna. Seitsemän ruudun järjestelmään suomalaisessa lotossa siirryttiin vuonna 1980.


Loton syntyhistoria ulottuu yli 2000 vuoden taakse ja Kiinaan saakka. Varsinaisena lotonkehittäjämaana pidetään kuitenkin Italiaa, jonne Marco Polo toi pelin kaukomatkoiltaan.

Genovassa käytettiin 1400-luvulla lottojärjestelmää vaihtuvien kaupunginvaltuutettujen valitsemisessa.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto