Hyppää pääsisältöön

Sairaus kirjallisuudessa: Mielen sairaudet


"Minä tunnen pohjan, hän sanoo. Tunnen sen syvimmällä juurellani. Sitä sinä pelkäät, minä en pelkää. Olen ollut siellä. Merenkö sinä kuulet minussa? Sen tyytymättömyyden. Vaiko olemattomuuden äänen, joka oli hulluutesi?"

( Sylvia Plath: Jalava-runo teoksessa sanatuojat, 1981 )

– Se oli amerikkalaisen kirjailijan Sylvia Plathin runon Jalava alku ja siinä ovat kuuluisat säkeet: "Olen ollut siellä. I have been there." Sylvia Plath on yksi tunnetuimpia skitsofreenisia kirjailijoita ja hänen ensimmäinen menestysromaaninsa oli nimeltään Lasikellon alla. Myös tämän vuoden kirjallisuuden nobelistin, Doris Lessingin, ensimmäinen menestysromaani Kultainen muistikirja käsittelee skitsofreniaa, dosentti Kari Sallamaa Oulun yliopistosta kertoo.

SKITSOFRENIAA

Skitsofrenia on sairaus, joka näyttäytyy myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Tunnetuin taudin kuvaaja on itsekin skitsofreniaa sairastanut kirjailija Maria Vaara.

– Maria Vaaran skitsofrenia jatkui vuodesta toiseen, mutta siitä huolimatta hän pystyi vajaan kymmenen vuoden aikana tuottamaan kymmenen teosta, joissa kaikissa on tavallaan sama teema. Hänen ensimmäinen merkittävä teoksensa on nimeltään Likaiset legendat. Erityisesti siinä sairauden syövereissä oleminen tulee hyvin selvästi esiin, Sallamaa pohtii.

Kainuulaissyntyinen Vaara kuvaa Likaisissa legendoissa vaikuttavasti skitsofrenian tuntemuksia. Erityisesti teoksen harhahenkilöt - irralliset, kuten päähenkilö Maria heitä kutsuu - ovat merkittävässä asemassa. Tärkeässä roolissa on myös Marian terapeutti, psykiatri Johannes.

– Maria Vaaran oikeassa elämässä hänen hoitosuhteensa Oulunsuun sairaalassa eli entisessä piirimielisairaalassa olleeseen psykiatriin jatkui vuosikausia. Suhde oli hänelle hyvin tärkeä ja se näkyy jokaisessa hänen romaanissaan. Johannes tai joku muu psykiatrihahmo esiintyy aina hyvin keskeisessä roolissa.

HYSTERIAA

Hysteria on sairaus, jota ei nykypäivänä enää diagnosoida. Tänä päivänä puhutaan konversiohäiriöstä. Kulttuurihistoriallisesti hysterian merkitys on kuitenkin suuri. Taidehistorioitsija Anna Kortelainen on tutkinut hysterian kulttuurihistoriaa teoksessaan Levoton nainen. Myös kaunokirjallisuuden puolelta löytyy merkittäviä hysteriakuvauksia:

"Vihdoin he vievät toisensa lääkärille. Lääkäri katselee noita molempia, epätietoisena mitä sanoa, sillä sydämessään tuomitsee hän heidät parantumattomiksi, kummankin. Ja hän näkee, että he vain pahentavat toistensa tilaa. Varovaisesti hän ehdottaa matkaa ja yksinäisyyttä. Mutta silloin saa Mirdja hysteerisen kohtauksen ja nyyhkytystensä lävitse hän huudahtaa: Te ette ole mikään oikea lääkäri, te ette ole sielulääkäri, te ette näe, että me olemme etsineet toisiamme koko elämämme iän ja nyt vasta toisemme löytäneet. Te ette näe, että meillä on nyt sama sielu, me emme voi enää erota."

(L. Onerva: Mirdja, 1908)

– Kotimaisessa kirjallisuudessa tunnetuin hysteriaa käsittelevä romaani on L. Onervan esikoisromaani Mirdja. Teoksen päähenkilö Mirdja on laulajatar, joka ei pysty ilmeisesti hysteriansa ja toisaalta lapsuudenkokemustensa takia luomaan laulajattaren uraa, esimerkiksi oopperalaulajattarena. Hän jää harrastelijaksi, koska ei pysty keskittymään harjoittelemiseen kurinalaisesti, dosentti Sallamaa kuvailee.

Mirdja ajelehtii jonkinlaisessa välitilassa ja alkaa harrastaa eroottisia kontakteja joukkoon miehiä. Ja menee lopulta naimisiin yhden häntä liehittelevistä miehistä kanssa.

– Avioliitto on kuitenkin hyvin onneton ja molemmilla on selvästi psyykkisiä vaikeuksia. Lopulta Mirdjan hysteria johtaa avioliiton kariutumiseen, jatkaa Sallamaa.

Mirdja herätti voimakkaita tunteita ilmestyessään vuonna 1908.

– Mirdjan henkilöhahmoa paheksuttiin kovasti juuri siksi, että hän oli vapaa nainen tai ainakin pyrki vapauteen. Hän oli eroottinen muusa monille taiteilijoille, ja miehet hänen ympärillään vaihtuivat. Tätä pidettiin hysteerikolle ominaisena piirteenä, eräänlaista pyrkimystä olla jonkinlainen vampyyri, miestennielijä ja kohtalokas nainen.

MELANKOLIAA

Jo antiikin Kreikan lääketiede tunnisti melankolian. Ajan lääketieteen perustana oli humoraalioppi, jonka mukaan ihmiselimistössä vallitsi neljän perusnesteen: veren, liman, sapen ja mustan sapen välinen suhde. Nesteiden oikea tasapaino merkitsi terveyttä ja epätasapainoa pidettiin syynä eri sairauksille.

– Musta sappi eli melankhole leimaa melankolikkoa, joka on raskasmielinen ja taipuvainen masennukseen. Mutta toisaalta melankolia on myös taiteilijoiden luonnetyyppi. Taiteilijat ja filosofit ovat tämmöisiä syvähenkisempiä, mutta heille on erityisen ominaista melankolinen mielenlaatu. Välillä he vaipuvat syvään pohdiskelevaan liikkumattomuuteen, mutta saattavat sitten taas saada innoituksen ja hyvinkin vilkkaasti toimia, Sallamaa toteaa.

DEPRESSIOTA

Nykypäivänä melankolia-nimityksen on korvannut termi depressio. Tunnettuja masennuskuvauksia löytyy niin maailmankirjallisuudesta kuin kotimaisestakin kirjallisuudesta.

– Kotimaisessa kirjallisuudessa tunnetuin yksittäinen teos on Anja Kaurasen Syysprinssi, pieni romaani, joka kuvaa fiktioon etäännytetysti Anja Kaurasen ja kirjailija Harri Sirolan rakkautta aikanaan, heidän suhdettaan. Syysprinssiksi nimetty henkilö on teoksessa syvässä masennuksessa ja sairaalahoidossa. Minäkertoja ja syysprinssi liikkuvat noin vuoden verran yhdessä. He tutustuvat uudelleen, keskustelevat ja minäkertoja saa käsityksen siitä, mitä masennus syvimmillään on.

Harri Sirola kirjoitti vuotta myöhemmin vastateoksen Syysprinssin kalaretki. Teoksen niminovellissa Sirola kertoo rakkaustarinan omasta – depressiota sairastavan kirjailijan – näkökulmastaan.

Asiantuntija: KARI SALLAMAA, dosentti, Oulun yliopisto
Toimittaja: TITTA LAHTINEN

Lisätty asiasanat ja mobiiliyhteenveto 10.12.2015