Hyppää pääsisältöön

Lasse Pihlajamaan harmonikka venyi konserttitaiteeseen ja komiikkaan

Lasse Pihlajamaa (1916–2007) opetteli salaa itsekseen soittamaan, hioi taitojaan sirkuksessa, teki haitarista kunnioitetun konsertti-instrumentin ja kehitti siitä vieläpä istuttavan mallin. Elävä arkisto on koonnut paketin Suomen harmonikkakulttuurin uranuurtajan elämäntyöstä.

Lauri Armas Pihlajamaa syntyi 1.8.1916 Jämijärvellä köyhään suurperheeseen. Hänen monipuolista uraansa soittajana, säveltäjänä, musiikkipedagogina sekä soittimien suunnittelijana ja maahantuojana muistellaan Kari Somerjoen vuonna 1983 tekemässä radiohaastattelussa.

Lahjakas poika hankki jo kansakoululaisena elantoaan kiertelemällä kesäisin pihapelimannina ympäri eteläistä Suomea. Ensimmäisen viisirivisensä hän sai pispalalaiselta kauppiaalta – korvaukseksi siitä, että tämä murjoi juovuspäissään hänen kaksirivisensä käyttökelvottomaksi.

Koko soittotouhu alkoi, kun vanhemmat veljet hankkivat perheen mökkiin huonokuntoisen hanurin, jolla Lasse opetteli salaa soittamaan. Tästä Pihlajamaa kertoi lupsakkaan tyyliinsä Seppo Hovin tv-ohjelmassa vuonna 1989.

Pihlajamaa imi hanurioppia kiertäviltä pelimanneilta, opiskeli omatoimisesti musiikin teoriaa ja sovelsi harmonikansoittoonsa ideoita muiden instrumenttien ja musiikinlajien piiristä.

Hän kehitti taitojaan sirkus- ja tivolisoittajana ja pääsi ravintolamuusikoksi jo ennen talvisotaa. Sotavuosien viihdytyskiertueilla Pihlajamaa tutustui mm. Eugen Malmsteniin, jonka kanssa yhteistyö jatkui sodan jälkeen. Muita 1940- ja 1950-lukujen kiertuetovereita olivat Jorma Ikävalko, hanuristimestari Viljo Vesterinen ja Esa Pakarinen.

Pihlajamaa oppi jo varhain ryydittämään esityksiään huumorinumeroilla. Hänen bravuurinsa oli parodia Mustat silmät -kappaleesta, joka nähtiin myös mainitussa Seppo Hovin ohjelmassa (kohdassa 10:50).

Harmonikkavelho esitti ”rillumarei-ajan” iltamakiertueilla toki vakavampaakin ohjelmistoa. Osuvaa on, että sellaista kuultiin myös vuonna 1967, kun kupletistina tunnettu Pakarinen (itsekin kyvykäs hanuristi) kutsui vanhan kiertuekaverinsa vieraaksi Esan studio -ohjelmaansa.

Monitoiminen musiikkimies perusti 1950-luvulla nimeänsä kantavan Pihlajamaan pelimannit -yhtyeen, joka levytti useita menestyskappaleita. Monen harmonikan yhteispeliin perustuva kokoonpano kuului ns. vanhan tanssimusiikin uranuurtajiin.

Viisikymmenluvun lopulla (kyllästyttyään opetuspyyntöihin, joita kiertueiden aikana sateli) Pihlajamaa perusti harmonikkaopiston. Tunnetuimpia hänen kouluttamistaan muusikoista ovat Merja Ikkelä ja Matti Rantanen, Sibelius-akatemian ensimmäinen harmonikansoiton lehtori. Rantanen kertoo oppi-isänsä merkityksestä Seppo Hovin em. ohjelmassa. Pihlajamaa konsertoi oppilaineen myös ulkomailla.

Harmonikan kehittäjänä Pihlajamaan kummallisimpia keksintöjä ovat olleet viuluhanuri, saapashanuri ja tuolihanuri. Tätä istuttavaa mallia esitteli Hovin ohjelmassa Petri Ikkelä (kohdassa 6:54).

Petri Ikkelä esittelee Lasse Pihlajamaan suunnittelemaa hanurituolia.
Petri Ikkelä esittelee Lasse Pihlajamaan kehittämää tuolihanuria. Petri Ikkelä esittelee Lasse Pihlajamaan suunnittelemaa hanurituolia. Kuva: Yle kuvanauha Petri Ikkelä,Lasse Pihlajamaa,1989,Yle Elävä arkisto,isäntänä seppo hovi,harmonikka,keksinnöt

Pihlajamaa oli jo 1940-luvulla kehittänyt virtuoosimaisen taiteellisen harmonikkatyylin, mutta kilpailuvoitot jäivät tulematta. ”Soitin liikaa omaa musiikkia”, mies arveli syyksi Seppo Hovin haastattelussa.

Uransa aikana hän teki yli kaksisataa sävellystä. Niistä tunnetuin lienee iskelmällinen Nuoruusmuistoja, joka 1970-luvulla nousi suosioon Erkki Junkkarisen laulamana versiona.

Pihlajamaan tuotantoon kuuluu monia taiturimaisia virtuoosinumeroita kuten Sudenkorento tai jo vuonna 1945 levytetty Noiduttu hanuri. Ulkomaisista vaikutteista tärkeitä ovat olleet ranskalainen musettevalssi (Pariisi yöllä, Utupilviä) sekä argentiinalainen tango (Hanuri kertoo Argentiinasta). Kaiken aikaa matkassa ovat silti kulkeneet myös kansanomaiset pelimannipolkat ja -masurkat.

Pihlajamaa oli 1950-luvulla panemassa pystyyn Suomen Harmonikansoittajien Liittoa ja toimi myöhemmin sen puheenjohtajana. Seitsemänkymmenluvulla hänellä oli merkittävä rooli Ikaalisten Sata Häme soi -tapahtuman kehittämisessä. Monipuolisten ansioittensa vuoksi Pihlajamaa sai ensimmäisenä suomalaisena harmonikkataiteilijana musiikkineuvoksen arvonimen.

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto