Hyppää pääsisältöön

Hannu Väisäselle Finlandia-palkinto

Kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisänen (s. 1951) sai vuoden 2007 Finlandia-palkinnon romaanillaan Toiset kengät. Omaelämäkerrallinen teos on jatkoa Väisäsen esikoisromaanille Vanikan palat.

Tietolaatikko

Hannu Väisänen, kuvataitelija ja kirjailija (s. 1951)

Palkinnot ja tunnustukset:
Pro Finlandia -mitali 1993
Kiitos kirjasta –tunnustuspalkinto 2005
Ars Fennica -palkinto 1997
Finlandia-ehdokkuus 2007
Taiteen valtionpalkinto 2007
Finlandia-palkinto 2007

Hannu Väisäsen kirjalliset teokset:
Johannes puhuu Prochorokselle, runokokoelma (1989) Kirjayhtymä
Kalevalan juhlavuoden painoksen kuvitus (1999) Otava
Vedostuksia. Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta, yhdessä Tiina Nyrhisen kanssa (2003) Otava
Vanikan palat, romaani (2004) Otava
Toiset kengät, romaani (2007) Otava

Finlandia-palkinto on suuruudeltaan 26.000 euroa ja se annetaan vuosittain tunnustuksena Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkinto jaettiin nyt 24. kerran.

Ehdolla olivat Agneta Aran Det har varit kallt i Madrid, Juha Itkosen Kohti, Jari Järvelän Romeo ja Julia, Sirpa Kähkösen Lakanasiivet, Laura Lindstedtin Sakset sekä Hannu Väisäsen Toiset kengät.

Nadja Nowak ja Seppo Puttonen esittelevät Hannu Väisäsen teoksen:

Hannu Väisäsen toinen romaani Toiset kengät jatkaa sitä nuoren pojan aikuistumisen kuvausta, jonka hän aloitti esikoiskirjassaan Vanikan palat.

Toiset kengät on myös tarina taiteilijaksi kasvamisesta.

Nyt lukija seuraa Antero-päähenkilön varttumista kohti murrosikää ja siitä aikuisuuden kynnykselle. Paikkana on Oulu 1960-luvulla kaikessa näennäisessä harmaudessaan.

Esikoisromaanin surunharmaat värit alkavat väistyä, ja Anteron arki alkaa muovautua kuin värikkääksi mosaiikiksi. Typpitehtaan räjähdyskin on enemmän värien räjähtelyä tajuntaan kuin ihmishenkiä vaatinut onnettomuus, ja valkoisen rippipuvun helman likaantuminen on merkittävämpää kuin tapahtuman uskonnollinen kokemus.

Hajut ja maut ovat läsnä, esineet ovat enemmän kuin pelkkiä esineitä. Esimerkiksi lohipadon pienoismalli täyttää todellisuuden vaatimukset paremmin kuin alituisen muutoksen alle luhistuva todellisuus. Ennen kaikkea Toiset kengät on kuitenkin värien ilotulitusta. Ehkä kaikessa kenties onkin kysymys oikeista väreistä?

Toiset kengät on myös tarina taiteilijaksi kasvamisesta. Siitä muodostuu kuva nuorukaisesta, joka tietoisesti alkaa kasvaa kohti taiteilijuutta. Jotain sisäsyntyisyyden makua asiassa on, koska Väisänen ei kuvaa taiteeseen suuntautumista pakokeinona arjesta.

Anteron kasvaminen ja havahtuminen omaan erikoislaatuisuuteensa on hienosti onnistunut kuvaus siitä myrskyisestä etsimisen pakosta, joka jokaista murrosikäistä ajaa kysymään: kuka minä olen ja mikä minusta on tulossa.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto