Hyppää pääsisältöön

Köyhälistön kuvaaja Ilmari Kianto

Ilmari Kiannon mestariteokset Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi ovat saaneet ilmaisumuotonsa myös elokuvina ja useina teatterisovituksina. Punaisesta viivasta on tehty myös ooppera.

Kahdessa pääteoksessaan Kianto kuvaa Kainuun korpikylien asukkaiden arkea. Lähestymistapa on lämmin ja humoristinenkin vaikka pääteemana on köyhälistön kurja ja kova elämä.

Kiannon kirjallinen tuotanto sisältää kuutisenkymmentä teosta. Yli sata Kiannon runoa on sävelletty, tunnetuimpana Nälkämaan laulu, Kainuun maakuntalaulu.

Kianto syntyi Calamniuksen suureen pappissukuun. Alun perin hän suunnitteli itsekin pappisopintoja, mutta myöhemmin hän erosi kirkosta ja ryhtyi Leo Tolstoin aatteiden kannattajaksi. Kianto oli myös kirjeenvaihdossa Tolstoin kanssa.

Särmikäs kirjailija koetteli ajoittain myös kustantajansa hermoja taloudellisten vaikeuksiensa keskellä. Vuodesta 1953 lähtien hän asui talvet Helsingissä Otavan omistamassa kirjailija-asunnossa. Kesät hän vietti Turjalinnassa.

Kianto oli kolme kertaa naimisissa. Näistä avioliitoista hänellä oli kaksitoista lasta.

Teksti: Reijo Perälä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto