Hyppää pääsisältöön

Kettunen: Poloparat

Markus Kajon luoma salahauska ammattiruikuttaja Kettunen kehuu kansamme piirteitä.

Tietolaatikko

Markus Kajon ja Hannu Lumivuoren ”Kettunen Special: The Miserables – poloparat” edusti Suomea Montreaux´n Kultaisen Ruusun kilpailussa vuonna 1992.

Tekijänoikeudellisista syistä Elävän arkiston koosteessa nähdään ohjelmasta ainoastaan otteita.

Kettunen on absurdin komedian edustaja, jonka juuret ovat itäsuomalaisessa huumorissa.

TV-ohjelma Kettunen oli TV2:n ohjelmistoa vuosina 1988-1992.

Kettunen ruotii eleettömään tyyliin suomalaisten ajanvietto- ja huvittelutapoja sekä antaa selviytymisohjeita pilkanteosta kärsiville.

Kettunen kuvailee myös fiktiivisen tilanteen, jossa suomalainen on aidosti hilpeällä mielellä selvin päin.

Vaatimattomasti elelevä Kettunen esittää ankeat kommenttinsa sujuvasti englannin kielellä. Ohjelman tekstitys on tarkoituksellisesti vapaamuotoinen.

Teksti: Rita Landström

Kommentit
  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto