Hyppää pääsisältöön

Curling tuli Suomeen 1970-luvulla ja asettui Hyvinkäälle

Curling tuli Suomeen 1970-luvulla ja asettui Hyvinkäälle. Vuonna 1976 hyvinkääläiset joukkueet esittelivät lajiaan televisiossa.

Urheiluselostajanakin tunnettu Antero Karapalo esittelee muualla Euroopassa suosittua jääpeliä curlingia Hyvinkään Sveitsin moottorimajan kentällä. Curlingin kotimaana pidetään yleensä Skotlantia, sillä siellä se on varsinainen kansallispeli. Curlingin eri versiot puolestaan ovat valloittaneet Keski-Euroopan lukuisat urheilukeskukset, Karapalo toteaa.

Curlingissa kaksi tärkeintä välinettä on noin kaksikymmentä kiloa painava kivi ja harja, jolla saadaan harjattua lunta, jäätä, roskia ja kierteet pois kiven tieltä. Harrastajille ei vaatetuksen suhteet ollut erityisvaatimuksia. Sen sijaan jalkineet pitivät olla sääntöjen mukaan sellaiset, etteivät ne vahingoita jäätä, ohjelmassa todetaan. Laji sopii kenelle tahansa, joskin sen soveltuvuutta naisille epäiltiin painavan kiven vuoksi. Mutta ruotsalaisnaiset ovat osoittaneet epäilykset turhiksi, sillä Ruotsissa laji on ollut naisten mieleen.


Suomessa laji sai jalansijaa ennen kaikkea Hyvinkäällä, jossa kaupungin johto tuki curlingharrastusta aktiivisesti. Hyvinkään kaupunki otti 5000 markan vekselin pelikiviä varten, kaupunginjohtaja Osmo Anttila kertoo. Anttilan mukaan Hyvinkään talviurheilukeskuksen lajivalikoima tarvitsi lisäystä. Hänelle curling oli entuudestaan jo tuttu, sillä sen suosiosta Ruotsissa oli levinnyt tietoa ja Helsingissä lajilla oli harrastajia. Pääkaupungista Hyvinkää sai ensialkuun kivet lainaksi ennen kuin omat ostettiin lainarahalla.

Lajin alkuperästä käydään kahden maan välillä kiistaa. Nimittäin Skotlannin ja Hollannin, lehtori Jukka Wuolio kertoo. Skotlannista löytyy todella vanhoja 1300-luvulta peräisin olevia, selvästi curlingkiviä, Wuolio sanoo ja jatkaa, että hollantilaisilla puolestaan on maalaus, jossa pelataan curlingia. Hänen mukaansa ollaan yleisesti sitä mieltä, että curling on skotlantilaisten peli. Lajilla on kuitenkin pitkä historia, joka ulottuu lehtori Wuolion mukaan aina antiikin Roomaan asti. Siitä on olemassa myös versioita, joita pelataan maalla kuten petanque.

Curlingissa tavoitteena on heittää kivi kentän päädystä mahdollisimman lähellä toisessa päässä olevan ympyrän keskipistettä. Kentän pituus on 42 metriä. Jos kivi liukuu ympyrästä pois, peli on pelattu. Kivi saa ylittää vain ensimmäisen peliviivan eikä takaviivaa, ohjelmassa opastetaan. Lisäksi pisteet muodostuvat siten, että kiven täytyy olla ympyrässä.

Curlingin esittelyohjelmassa nähdään myös kahden hyvinkääläisjoukkueen välinen näytösottelu. Vastakkain ovat Hyvinkään mestari Villit ja hopeasijalle sijoittunut Kulkurit.

Tietolaatikko

Ensimmäiset curlingin MM-kisat pidettiin vuonna 1959. Suomi on saavuttanut MM-pronssia vuosina 1998 ja 2000.
Olympialajiksi curling hyväksyttiin vuodesta 1998 alkaen. Markku Uusipaavalniemen johtama joukkue sai olympiahopeaa vuonna 2006.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto