Taiska esitti uudenvuoden konsertissa 1978 romanttisesta amerikkalaiselokuvasta peräisin olevan laulun Tien selvemmin nään.
Laulu on alkuperäiseltä nimeltään You light up my life ja se on osa samannimisen elokuvan musiikkia, joka palkittiin sekä Grammylla että Oscarilla.
Musiikin säveltämisen lisäksi Joe Brooks ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan. Laulun esitti englanniksi alunperin Debby Boone. Myöhemmin sen on levyttänyt mm. Jose Carreras, Whitney Houston ja LeAnn Rimes.
Suomeksi laulun on levyttänyt Camilla (1978) ja Anna Eriksson (2002). Artikkelin videon suomenkieliset sanat on tehnyt Pertti Reponen ja Anna Erikssonin version Kaisu Liuhala.
Taiskan esitys on vuodelta 1978, jolloin hän oli voittanut Suomen interviisukarsinnan kappaleella Miksi näin.
Teksti: Paavo Rytsä