Hyppää pääsisältöön

Somero syntyi Härkätien varteen

Muinainen Härkätie, keskiaikainen asutus, vauraat kartanot ja viljavat lakeudet ovat Someron tyypillisintä maisemaa.

Turun ja Hämeenlinnan välinen Härkätie oli aikoinaan Suomen merkittävin ja tunnetuin kulkureitti. Härkätietä käyttivät niin kauppiaat, pyhiinvaeltajat kuin kuninkaatkin 800-luvulta lähtien.

Härkätien, Hiidentien ja Kalevantien risteyksessä sijaitseva Somero sai asutuksensa jo 1300-luvulla.

Somerolla onkin piipahdellut mahtimiehiä ammoisista ajoista asti. Ainakin kuuden kuninkaan ja yhden keisarin tiedetään vierailleen pitäjässä.

Jo 1700-luvulla Somerolla toimi Ruotsi-Suomen suurin lasitehdas Åvikin kartanossa. Vanhoja kartanoita on 12. Suurin osa niistä periytyy Ruotsin vallan ajalta, jolloin sotapäälliköille myönnettiin palkkioina kartano-oikeuksia.

Lähes 10 000 asukkaan Somerosta tuli kaupunki vuonna 1993. Kuuluisia somerolaisia ovat mm. Unto Mononen, M. A. Numminen, Kaari Utrio ja Rauli ”Badding” Somerjoki.

Teksti: Reijo Perälä