Hyppää pääsisältöön

Halki Hämeen

Lehmät, kanat, siat ja lampaat ovat vielä pääosissa 1950-luvun lopulla tehdyssä Hämettä esittelevässä matkailufilmissä.

Hämäläinen maaseutu on säilynyt elinvoimaisena nykypäiviin asti.

Komeat harjujonot hallitsevat vanhaa kulttuurimaisemaa, jonka tyypillisin piirre on luonnon monimuotoisuus.

Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Alueella on ollut asutusta varhaisesta kivikaudesta lähtien.

Muinaislinnat ja linnavuoret muodostavat etelästä pohjoiseen kulkevan yhtenäisen ketjun merkkinä maakunnan keskeisyydestä.

Vanha kauppareitti - Hämeen härkätie - yhdisti alueen länsirannikkoon. Lännestä tulivat myös kristilliset vaikutteet, kun Ruotsi teki 1200-luvulla ristiretken Hämeeseen ja liitti sen asukkaat katoliseen kirkkoon.

Hämäläiset itse tekivät jo ammoisina aikoina erä- ja verotusretkiä lappalaisten alueille. Hämäläiset olivat innokkaasti vaikuttamassa myös uudisasutuksen syntymiseen ja uusien asuinalueiden valtaamiseen.

Teksti: Reijo Perälä

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto