Hyppää pääsisältöön

Ahoselle suurmäen MM Oberstdorfissa

Janne Ahonen otti ensimmäisen suurmäen maailmanmestaruutensa vuonna 2005. Oberstdorfin kulta oli hänen kymmenes MM-mitalinsa.

Ensimmäisellä kierroksella Ahonen meni kilpailun johtoon 141,5 metrin hypyllään. Ahosen ja norjalaisen Roar Ljøkelsøyn välillä oli kuitenkin eroa vain 0,3 pistettä.

Toisella kierroksella Ahonen otti maailmanmestaruuden ylivoimaisesti 142,5 metrin leiskauksellaan. Ljøkelsøy sijoittui toiseksi ja Tšekin Jakub Janda kolmanneksi.

"Ihan mahtava fiilis", Ahonen kuvaili hyppytunnelmiaan. Oberstdorfin MM-kisojen normaalimäen kilpailussa Ahonen saavutti pronssia.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto