Hyppää pääsisältöön

Punakaartin läntinen armeija antautuu

Vuoden 1918 sisällissota päättyi punaisten antautumiseen toukokuun alkupäivinä. Lahteen Fellmanin pellolle kerättiin yli 20 000 punavankia.

Punaisten joukkoantautuminen alkoi 2. toukokuuta. Vangituista suurin osa oli pakoon pyrkiviä siviilejä, naisia ja lapsia. Paikalla kuvatussa filmissä kenttä on täynnä purettuja muuttokuormia, rattaita ja hevosia.

Vangitut viettivät Fellmanin pellolla useita päiviä avoimen taivaan alla. Osa heistä teloitettiin, mutta useimmat kuljetettiin Hennalan kasarmialueelle ja muihin vankileireihin. Leireillä kuoli yhteensä yli 13 000 ihmistä.

Sisällissodan taistelutoiminta loppui 5. toukokuuta, kun viimeisetkin aseissa olleet punaiset antautuivat Kymenlaaksossa.

Kommentit
  • Unelmien maa rakennettiin Norjaan öljyrahalla, ihmishengillä ja ympäristötuhoilla

    Norjan vaiheikas öljyhistoria synnytti menestyssarjan.

    Pohjanmerellä 1969 tehty ennätyssuuri öljylöytö käynnisti muutoksen, joka teki pienestä kalastajavaltiosta johtavan öljymaan. Uusi teollisuus ajoi Norjan yhteiskunnalliseen murrokseen, jota menestyssarja Unelmien maa (Lykkeland) kuvaa. Katastrofaalinen öljyvuoto ja yli sata ihmishenkeä vaatinut porauslautan kaatuminen muistuttivat norjalaisia, että öljyseikkailu ei ole pelkkää rahantuloa.

  • Hiihtokoulussa vedettiin sukset jalkaan ysäritunnelmissa

    Pikku Kakkosen hiihtokoulu opetti hiihdon saloihin.

    "Suk-suk-suk-sukset ja sau-sau-sau-sauvat" mukaan ja ladulle! Ysärimuotia ja -fiilistä tarjoileva Hiihtokoulu opetti lama-ajan lapsille hiihtämisen perusteita. Hiihtokoulu esitettiin Pikku Kakkosessa ensimmäistä kertaa vuonna 1996 ja sen oppeja voi katsoa nyt pysyvästi Areenasta.

  • ”Nyt sattu muuten Juhaa leukaan” – Kummelin Koistisen kootut kikkailut

    Legendaarinen ja hyväleukainen hätähousu vauhdissa.

    Juha Koistinen jos kuka on syntynyt muurahaisia housuissaan. Mies käyttää käytännössä kaiken vapaa-aikansakin holtittomaan kikkailuun ja heilumiseen. Maskuliinisella leukaluustolla varustettu veikkonen pitää kuitenkin koheltamisellaan työpaikkansa ilmapiirin keveänä. Timo Kahilaisen esittämän Koistisen kikkoja nähtiin Kummelissa vuosina 1993 sekä 1994.

  • Formulaliukua ja rokkia – Luisteluleikit Laura Lepistön, Valtter Virtasen ja muiden taitoluistelutähtien opastuksella

    Taitoluistelijat opettavat lapsille luistelua ja leikkejä.

    Miten sopii yhteen pingviinikävely ja luistelu? Taitoluistelijatähdet opettavat lapsille luistelua ja hauskoja leikkejä Pikku Kakkosen ja Suomen Taitoluisteluliiton ohjelmasarjassa vuodelta 2008. Luistimilla voi kokeilla vaikka formulaliukua, kisarokkia, merikotkahyppyjä tai rallijarrutusta. Luisteluoppaina ovat mm. Kiira Korpi, Laura Lepistö, Susanna Pöykiö ja Valtter Virtanen. Katsomisen jälkeen näitä temppuja voi lähteä jäälle testaamaan!

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto