Hyppää pääsisältöön

Lavalla Junnu Vainio

Juha Vainio esittää neljä suosikkikappalettaan: Elämää ja erotiikkaa, Vanhoja poikia viiksekkäitä, Mies joka tapasi Dingon ja Kotkan poikii ilman siipii.

Artikkelin videoista Elämää ja erotiikkaa -levyltä on nimikkokappaleen lisäksi Mies joka tapasi Dingon.

Vainion suosituimpiin kappaleisiin kuuluva Vanhojapoikia viiksekkäitä syntyi puolestaan 1980-luvun alkupuolella, kun mikkeliläinen toimittaja-opettaja Veikko Kilkki otti Junnuun yhteyttä ja ehdotti, että hän tekisi laulun uhanalaisesta saimaannorpasta.

Kilkki oli Saimaan hyljetyöryhmän perustajajäseniä, ja hän oli ollut tekemässä TV2:lle ohjelmaa Puumalan Lintusalon saaresta. Kysyttäessä norppien kohtalosta Nestori Reponen -niminen kyläseppä oli heittänyt, että "kunhan ei kävisi samalla lailla kuin muillekin saariston vanhoillepojille viiksekkäille - että ne jäävät ilman akkaa", kerrotaan Reijo Ikävalkon toimittamassa Vainion elämäkerrassa.

Junnun tekemä Vanhojapoikia viiksekkäitä oli ehdolla Syksyn sävel -finaaliin, mutta kansan raati oli hylännyt sen. Asiantuntijaraadin päätöksellä laulu esitettiin Syksyn sävelen karsituissa, ja siitä kehkeytyi ikivihreä iskelmä ja yksi Junnun suositummuista lauluista.

Vuonna 1982 syntynyt Kotkan poikii ilman siipii on saanut nimensä vanhasta kotkalaisesta sanonnasta. Se on Vainion suosituimpia lauluja, jonka on levyttänyt myös mm. Vesa-Matti Loiri.

Teksti: Paavo Rytsä & Jukka Lindfors

Tietolaatikko

Vanhojapoikia viiksekkäitä, Elämää ja erotiikkaa, Mies joka tapasi Dingon, Kotkan oikii ilman siipii: Säv. san. Juha Vainio

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto