Mummolla ja Annalla on salaisuus, jonka Niemisen veljekset vaimoineen päättävät selvittää.
Mummo-sarjan kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa 15.11.2019 asti
Mummolle on ennustettu pienenä kuolinpäivä: "Nyt mummi kertoo Annalle sellasen salaisuuden jota ei saa kertoa kenellekään. Mummi on tiennyt lähtönsä jo kauan. Se kerrottiin mummille kymmenen vanhana. Siihen on täsmälleen viikko aikaa".
Mummon lapset perheineen pitävät vanhuksen puheita aluksi hölynpölynä, mutta yön pimeinä tunteina perinnönkipeät pariskunnat alkavat uskoa mummon tarinaan.
Seuraavana päivänä tuleekin jo kiire vierailemaan mummon luokse lahjapakettien kera ja tutkailemaan arkussa jo öisinkin lepäävän vanhuksen piirongin laatikoita.
Anja Räsäsen ja Maiju Jokisen tähdittämä Mummo-ohjelmasarja valittiin vuoden hauskimmaksi ohjelmaksi Venla-yleisöäänestyksessä 1988.
Mummo-tv-sarja
Mummo-sarja kertoo kekseliäästä mummosta ja tämän pojista perheineen. Kyllästymistä kammoava mummo keksii puuhia, joista sukulaiset eivät aivan yhtä varauksettomasti innostu, paitsi ehkä pojantytär Anna. Ennustukset ja näyt värittävät mummon kotielämää ja kaiken lisäksi mummolla on suuri salaisuus.Kuinka suuri onkaan isän lottovoitto? Entä miten käy mummon pakkomielteelle?
Kymmenosainen komediasarja on TV2 Draaman ja Linssilude Oy:n tuotanto vuosilta 1987-1988.
Rooleissa:
Mummo - Anja Räsänen
Anna - Maiju Jokinen
Äiti - Riitta-Liisa Helminen
Isä – Ahti Jokinen
Isän veli - Mauri Kuosmanen
Veljen vaimo - Tuija Ernamo
Matti - Lauri Lindholm
Käsikirjoitus ja ohjaus - Pekka Lepikkö
Teksti: Paavo Rytsä