Hyppää pääsisältöön

Miksi haastattelimme rikollista

Minusta toimittajan tehtävä on kertoa jutuissaan tärkeistä ja kiinnostavista asioista. Maija-Liisa Lahtisen tarina täyttää molemmat kriteerit.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 2005 Lahtisen törkeästä kavalluksesta kolmen vuoden vankeuteen. Seuraavana vuonna Helsingin hovioikeus vahvisti tuomion.

Kohtalaisen monimutkaisen jutun yksinkertaistettu versio on tämä: oikeusistuimet katsoivat Maija-Liisa Lahtisen vohkineen lehdenkustantaja Urpo Lahtisen kuolinpesältä 34 miljoonaa markkaa. Maija-Liisa Lahtinen taas piti rahoja ominaan; hän oli mielestään saanut ne lahjaksi aviomieheltään Urpolta.

Peruskuvion lisäksi tarinaan sisältyy useita rikosilmoituksia, esitutkintoja, takavarikkoja, ja niin edelleen. Puolen tunnin tv-ohjelman pitäminen edes jotakuinkin ymmärrettävänä ei sallinut kaikkien riitahaarojen nostamista esiin.
Maija-Liisa Lahtinen ei ole sulattanut saamaansa tuomiota. Hän katosi ja aloitti puolustustaistelun. Lahtinen on suunnannut kamppailunsa etenkin Pekka Paavolaa vastaan. Entinen oikeusministeri ja Tampereen kaupunginjohtaja sekä nykyinen Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Paavola toimi Urpo Lahtisen raha-asioiden hoitajana, ja hänen todistelunsa olivat avainasemassa, kun Maija-Liisa Lahtinen tuomittiin.

Lahtiselle osavoitto

Siis, mikä oli niin tärkeää, että törkeästä kavalluksesta tuomittua Maija-Liisa Lahtista kannatti haastatella? Lahtinen yritti pitkään saada viranomaiset tutkimaan Paavolan puheita oikeudessa. Lahtisen mukaan Paavola ei puhunut oikeudessa totta. Viimein viime marraskuussa hän sai ylimmän syyttäjäviranomaisen eli Valtakunnansyyttäjänviraston määräämään poliisin tutkimaan Paavolan puheet.

Viraston päätöksen mukaan on ”syytä epäillä Pekka Paavolan todistajana oikeudessa salanneen” sen, että hän on tiennyt Maija-Liisa Lahtisen olleen sveitsiläisen pankkitilin omistaja. Maija-Liisa Lahtisen mielestä se, että hän on tilin omistaja, merkitsee, että Urpo Lahtinen todella oli siirtänyt rahansa hänelle. 

Valtakunnansyyttäjänviraston päätös jäi mediassa vähälle huomiolle, vaikka Urpo Lahtisen perintöön liittyneitä kiistoja ja Maija-Liisa Lahtisen katoamista muuten on käsitelty sivu- ja tuntitolkulla. Viraston päätös oli mielestäni tärkeä; poliisi tutkii nyt valtakunnan poliittisten vaikuttajien kärkinimiin kuuluvan henkilön sanomisia oikeudessa. Tämän tutkinnan yksi lopputulos saattaa olla jopa se, että Paavola tuomitaan väärän tiedon antamisesta oikeudessa ja Maija-Liisa Lahtisen tuomio joudutaan purkamaan.

Viraston päätöksestä olisi toki voinut kertoa myös haastattelematta Maija-Liisa Lahtista. Puolen tunnin tv-ohjelman voi toki tehdä myös lukemalla ääneen Valtakunnansyyttäjänviraston päätöstä ja näyttämällä kuvaa virastotalosta. Tai siihen voisi haastatella lakiasiantuntijan toisensa jälkeen. Minusta oli kuitenkin tärkeää tavata Maija-Liisa Lahtinen, nähdä hänet ja näyttää myös katsojille, millainen on se ihminen, joka on tämän jutun takana. Uskoisin, että haastattelun näkeminen auttaa katsojaa päättelemään, onko Lahtinen vilpillinen vai rehellinen, laskelmoiva vai avoin, uhri vai konna. 

Sitten vielä: miksi Maija-Liisa Lahtisen juttu oli riittävän kiinnostava tv-ohjelmaksi?

Kiinnostus on tietenkin aina katsojan silmässä, mutta ainakin minua Urpo Lahtisen miljoonien tarina ja Maija-Liisa Lahtisen kohtalo kiehtovat. Ajatelkaa nyt, ensin Urpo Lahtinen määrää viemään viisikymmentäkolme miljoonaa markkaa tuhannen markan seteleinä matkalaukuissa Luxemburgiin; ja sitten kone ohjataan sumun takia sotilaskentälle; ja sitten rahat joudutaan laskemaan pankissa käsin, kun kukaan ei osaa käyttää setelinlaskukonetta; ja sitten rahoista tulee hirveä riita; ja sitten niitä siirretään Luxemburgista Sveitsiin; ja sitten Maija-Liisa Lahtinen saa kavallustuomion rahoista, joita hän luuli omikseen; ja sitten hän piiloutuu ulkomaille jatkamaan taistelua oikeuksiensa puolesta; ja niin edelleen.

Kihara kokonaisuus

Urpo erosi ensimmäisestä vaimostaan Hymystä 1991, ja Urpo kuoli 1994. Siitä lähtien Urpo Lahtisen kokoamista rahoista on taisteltu monissa oikeusjutuissa. 

Tämä riitojen kokonaisuus on hyvin kihara. Toimittajan tehtävä ei ole jakaa ihmisiä konniin ja sankareihin. Voi hyvin olla, että sellaisia ei ole tässäkään tarinassa. On vain normaaleja ihmisiä, joita on siunattu normaaliin tapaan niin hölmöydellä, ahneudella, kateudella, pahansuopuudella kuin hyväuskoisuudellakin.

Kommentit