Hyppää pääsisältöön

Omituista työsuojelua

Markkinavalvonta on hiukan etäiseltä tuntuva asia, jonka ainakin minä olen kuvitellut toteutuvan Suomessa ihan hyvin.
 
Suomessa tuotteiden turvallisuutta valvova lainsäädäntö on yhdenmukaistettu EU-lainsäädännön kanssa, eli esimerkiksi koneita ja sähkölaitteita koskevat vaatimukset ovat samanlaiset kaikissa EU-maissa.
 
Ensisijainen vastuu tuotteiden turvallisuudesta on valmistajilla ja maahantuojilla. Eräät erityisen vaaralliset laitteet – kuten esimerkiksi autonostimet – pitää erikseen tyyppitarkastaa niin sanotussa ilmoitetussa laitoksessa (notified body). Ohjelmassa Yli-insinöörin painajainen käytän laitoksista selvyyden vuoksi termiä tarkastuslaitos. Tarkastuslaitoksen tyyppihyväksynnän pitäisi periaatteessa taata, että laite on turvallinen ja säädösten mukainen. Tällaista laitetta on EU-lainsäädännön mukaan oikeus vapaasti markkinoida kaikkialla EU:n alueella.
 
Suomessa autonostimien kaltaisten koneiden markkinavalvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto. Vaikka jollakin laitteella olisi turvallisuuden takeena tyyppihyväksyntä ja kyljessä CE-merkintä, sosiaali- ja terveysministeriöllä on oikeus puuttua sen markkinointiin Suomessa, jos laite leimoista huolimatta havaitaan vaaralliseksi tai muuten konedirektiivin vastaiseksi. Oikeus on nimenomaan kirjattu konedirektiiviin.
 
Tätä oikeuttaan Suomen sosiaali- ja terveysministeriö ei halunnut käyttää AGM-merkkisten autonostimien kohdalla, vaikka ministeriön asiantuntijat pitivät konetta selvästi vaarallisena. Nyt ministeriön linjaa näyttävät ihmettelevän kaikki keskeiset nosturialan asiantuntijat Euroopassa, komissiokin.
 
EU-järjestelmän omituisuuksiin liittyy se, että vaikka EU-komissio on selkeästi sitä mieltä, että AGM-nostimen kaltaiset nostinlaitteet ovat direktiivin vastaisia, se ei voi suoraan puuttua asiaan. Sen sijaan se voi patistaa jäsenmaata – tässä tapauksessa Suomea – tarttumaan asiaan (koska Metalliliitto on tehnyt komissiolle asiasta Suomea koskevan valituksen). Jos Suomi ei vapaaehtoisesti ryhdy toimenpiteisiin nostimien suhteen, komissio voi nostaa Suomea vastaan ns. rikkomuskanteen EY-tuomioistuimessa. Jos näin kävisi, EY-tuomioistuin joutuisi käsittelemään nostinasiaa uudemman kerran ja siinä tuhraantuisi taas lisää vuosia.
 
On kiinnostavaa nähdä, pitääkö sosiaali- ja terveysministeriö edelleen sitkeästi kiinni kannastaan, että kyseiset nostimet ovat suomalaisille työpaikoille ihan riittävän turvallisia laitteita. Vai myöntääkö se vihdoin olleensa väärässä (ja yli-insinööri Lehtisen olleen oikeassa).
 
Tehdessäni Yli-insinöörin painajainen – ohjelmaa, törmäsin muihinkin omituisuuksiin STM:n työsuojeluosaston toiminnassa.
 
Käsiini päätyi niin sanotun SLIC-komitean Suomen työsuojelua koskevan arviointiraportin luonnos keväältä 2005. SLIC-komitea on EU-maiden yhteinen ylimpien työsuojeluviranomaisten työryhmä, joka vuorotellen arvioi eri maiden työsuojelun tasoa ja toimintatapoja.
 
Raportin luonnos ei ollut mitenkään murhaava, mutta se sisälsi monia kiinnostavia kriittisiä huomioita suomalaisesta työsuojelutarkastustoiminnasta. Eurooppalaiset työsuojelun asiantuntijat kiinnittivät huomiota mm. seuraaviin asioihin:
-          työsuojelutarkastajien koulutustaso on Suomessa alhainen ja tarkastajat ovat melko ikääntyneitä
-          työsuojelutarkastukset keskittyvät suuriin yrityksiin, jolloin pienten yritysten ongelmat jäävät pimentoon
-          suomalaistarkastajat tekevät vähemmän tarkastuksia kuin EU:ssa keskimäärin tehdään
-          aikaa käytetään turhan paljon asiakirjojen tutkimiseen sen sijaan että sitä käytettäisiin työpaikkoihin tutustumiseen
-          tarkastuskäynnit sovitaan turhan usein ennakolta, jolloin käynnillä ei välttämättä saada todellista kuvaa tilanteesta
-          työterveysasiantuntijoiden määrä kentällä on yllättävän pieni
-          jne.
 
Yritin saada raportista tietoa STM:stä, turhaan. Koska kyseessä on ei-julkinen luonnos, asiasta vaiettiin tyystin. Lopullista raporttia ei kuulemma ole tullut.
 
Otin yhteyttä SLIC-komitean jäseniin ja sain enemmän tietoa, vaikka minulle kerrottiinkin, että asian voi julkistaa vain arvioinnin kohteena ollut taho – siis Suomen sosiaali- ja terveysministeriö. SLIC-arviointiryhmän jäseniltä sain selvyyden siihen, miksi lopullista arviointiraporttia ei ole tehty.
 
Nimettömänä esiintyvä SLIC-komitean jäsen kertoi, että ensimmäinen luonnos lähetettiin kommentoitavaksi Suomeen. Suomen kanta poikkesi luonnoksessa esitetyistä arvioista. Tehtiin toinen luonnos, jonka Suomi myös tyrmäsi. Nyt SLIC-komiteassa pohditaan, mitä pitäisi tehdä. Koko arviointiraportillahan ei tietenkään ole mitään merkitystä, jos siihen kirjataan vain arvioitavan tahon (Suomen) näkemykset itsestään.
 
”Arvioinnin on tarkoitus olla prosessi, jossa maat oppivat toinen toisiltaan. Joissakin maissa itseä koskeva arviointiraportti otetaan mahdollisuutena oppia. Jotkut maat ovat herkkähipiäisempiä kuin toiset. Suomi kuuluu näihin herkkähipiäisiin”, sanoo nimettömänä pysyttelevä kokenut eurooppalainen työsuojeluasiantuntija.
 
Olisiko sosiaali- ja terveysministeriön johdonkin aika tehdä kriittinen arvio työsuojeluosastonsa toiminnasta?

Kommentit