Hyppää pääsisältöön

Katsastus on kulttileffa, joka kertoo vanhenemisen vaikeudesta

Joni Skiftesvikin novelleihin pohjautuva ja Matti Ijäksen ohjaama tv-elokuva Katsastus on noussut suorastaan kulttimaineeseen.

Yleisön toivoma Katsastus on katsottavissa Areenassa 26.3.2021 asti.

Viltteri, Öövini, Mallu ja Junnu ovat kaveruksia, joilta aikuistuminen ei ota oikein onnistuakseen, vaikka ikä edellyttäisi jo kaappikellojen rakentamista.

Matti Ijäksen ohjaama Katsastus sai ensiesityksensä televisiossa vuonna 1988. Elokuvasta tuli - ehkä teemojensa vuoksi - erityisesti nuorten miesten suosikki.

- Katsastus on elokuva, joka on oudolla tavalla kestänyt aikaa. Olen kaikista elokuvistani nähnyt sen useiten. Lukuun ottamatta ihan loppumetrejä sen katsoo vieläkin, Matti Ijäs sanoo vuonna 2017 tehdyssä haastattelussa.

Elokuva pohjautuu kolmeen Joni Skiftesvikin novelliin: Vanha mies, Näprääjä ja Katsastus. Skiftesvik on novellien mestari. Jo esikoisteos, vuonna 1983 ilmestynyt Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja, herätti laajaa huomiota. Kirjailijalle myönnettiin tästä J.H. Erkon palkinto.

Skiftesvik on tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Tuotantoon kuuluu kirjoja, novelleja, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, kuunnelmia, dramatisointeja ja tietysti lehtiartikkeleita. Alkuperäiseltä ammatiltaan Skiftesvik on toimittaja.

Skiftesvik suosii niukkaa ilmaisua. Jokaisella sanalla on merkitys. Tarinat elävät värikkäinä ja saavat usein yllättäviä käänteitä. Menneisyys ja nykyisyys limittyvät, ihmissuhteet ovat konstikkaita ja ihmiset puutteineen vajavaisia. Meri ja meren läheisyys ovat tarinoissa läsnä.

Katsastus-elokuvan päähenkilöt ovat Pohjois-Suomen pikkukaupungissa asuvia reppanoita. Nelikymppinen Öövini koheltaa kuin nuoret kollit, vaikka lättähattumeininki olisi jo iän puolesta syytä ohittaa. Ikä edellyttäisi kaappikellojen rakentamista kansalaisopiston harrastuspiirissä, mutta veri vetää nakkikopin tappeluihin.

Elokuvan alussa Viltteri ja Mallu menevät naimisiin ja saavat lapsen. Käsipuolena syntyneen lapsen isästä ei ole täyttä varmuutta.

Isäksi joutuvan Viltterin kiintopisteenä on vanha autonrämä, jonka katsastusreissua Ruotsin Haaparantaan elokuvassa seurataan. Isä on "näprääjä", jolta mikään ei onnistu, ei edes lapsenteko.

Elokuvan varsinaisia teemoja ovat kuitenkin vanheneminen ja aikuisuuteen kypsyminen. - Se on elokuva vanhenemisen vaikeudesta, Matti Ijäs kiteyttää.

Lue lisää:

Katsastuksen katsastus

Matti Ijäksen ohjaama tv-elokuva Katsastus oli YLE Exportin DVD-julkaisutoivelistan kärkinimiä pitkään. Vihdoin viime kesänä 2009 saimme raivattua julkaisua jarruttaneet monet esteet (niiden luettelu ei lukijaa ilahduta, joten jätän väliin) ja pääsimme konkreettisesti vauhtiin julkaisun kanssa.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto