Ilkka Kanervalta kysyttiin vuonna 1981, onko hän koskaan törmännyt tai itse syyllistynyt poliittiseen valheeseen. Oikea vastaus löytyi kolmannella otolla.
Ensimmäisessä vastauksessaan Kanerva kieltää muistavansa mitään "valheenomaista asetelmaa".
Toisella kertaa kansanedustaja toteaa yleisesti valehtelun murentavan politiikan uskottavuuden. Hän ehtii viitata yhteen tuntemaansa tapaukseen, mutta lopettaa lyhyeen. Kolmannella otolla saadaan jämäkkä kieltävä vastaus.
Vesa Toijosen, Erkki Saksan ja Eero Ojanperän ohjelma Uurnilla tavataan nähtiin Ajankohtaisessa Kakkosessa. Paljon huomiota herättänyt dokumentti pureutui politiikkaan ironian ja epäsovinnaisten muotoratkaisujen avulla.
Ohjelma rikkoi ajankohtaisohjelmien tavallisen muodon, jossa tyydyttiin poliitikkojen usein ympäripyöreisiin vastauksiin. Leikkaamalla Kanervan eri vastaukset yhteen ohjelman tekijät havainnollistivat poliittisen kielenkäytön piirteitä. Kanervan haastattelu nähtiin ohjelmassa oheiseen muotoon leikattuna. Leikettä on jälkikäteen esitetty monissa eri ohjelmissa.
Kanerva oli haastattelun aikaan toiminut kansanedustajana kuusi vuotta. Sitä ennen hän johti neljä vuotta Kokoomuksen Nuorten Liittoa ja toimi aktiivisesti nuorisopolitiikassa. Ministerinä hän on toiminut vuosina 1987-1995 ja vuodesta 2007 eteenpäin.
Maaliskuussa 2008 Kanervan rehellisyys nousi uudelleen puheenaiheeksi, kun saatiin tietää hänen lähettäneen virkapuhelimellaan 200 tekstiviestiä eroottiselle tanssijalle. Kanervan YLElle antama lausunto tulkittiin ensin asian kiistämiseksi, mutta myöhemmin ministeri kiisti kiistäneensä mitään.