Hyppää pääsisältöön

Koivurannalle MM-pronssia 2007

Anssi Koivurannan pronssimitali yhdistetyn normaalikilpailussa oli Sapporon MM-hiihtojen suuri suomalaisyllätys vuonna 2007.

Hannu Mannisen epäonnistuttua yhdistetyn mäkiosuudella mitalitoiveet lepäsivät Koivurannan harteilla. Mäen toisella kierroksella Koivuranta hyppäsi päivän pisimmän hypyn 101,5 metriä. Hän lähti hiihto-osuudelle kakkosena.

Noin viikkoa aiemmin hiihdetyssä sprinttikilpailussa Koivuranta sijoittui neljänneksi. Tuolloin hän arvioi, että mahdollisuudet henkilökohtaiseen MM-mitaliin olisivat menneet.

Yhdistetyn joukkuekilpailussa Koivuranta oli voittamassa kultaa Suomelle.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto