Hyppää pääsisältöön

Niin kaunis on maa

Kari Rydmanin säveltämä ja sanoittama Niin kaunis on maa syntyi, kun hänen oppilaansa jäi auton alle 1970-luvun alussa. Laulunlyömät-ohjelmassa 1984 kappaleen esittävät Päivi Hilska ja Kuusankosken kirkon nuorisokuoro johtajanaan director cantus Tapani Rautasuo. Muusikoina Tapio Salo ja Seppo Hovi.

Rydman sanoo laulun idean olleen valmiina takaraivossa, mutta surullisen tapauksen myötä se sai tunnetun muotonsa tunnissa, suuren tunnekuohun vallassa.

Säveltäjä oli opettanut laulun jo vuonna 1971 Yhtenäiskoulun lapsille, mutta sitä ei esitetty muualla kuolemantapaukseen liittyneistä syistä.

Rydman levytti laulun vuonna 1976 lapsikuoron kanssa, ja sen jälkeen laulun on levyttänyt monet artistit, viimeisimpänä Samuli Edelman.

Niin kaunis on maa kuullaan usein surun merkeissä hautajaisissa, mutta elämänkaarta taitavasti kuvaavaa laulua käytetään myös häissä. Se kuvaa hyvin vihkimiskaavan sanomaa "kunnes kuolema teidät erottaa".

Kommentit