Hyppää pääsisältöön

Sonera selätti Matti Auran

Liikenneministeri Matti Aura erosi hallituksesta vuonna 1999 Soneran ongelmien vuoksi. Aura erotti ensin Soneran pääjohtaja Pekka Vennamon tämän osakekauppojen epäselvyyksien vuoksi ja erosi sen jälkeen itse.

Kokoomuksen ministeri perusteli eropäätöstään sillä, että hän oli tehnyt väärän arvion Soneran pääjohtaja Pekka Vennamosta.

Matti Aura oli kolmannen polven ministeri. Hänen isänsä Teuvo Aura toimi pääministerinä kahdessa virkamieshallituksessa. Myös isoisä Jalo Aura toimi ministerinä useissa hallituksissa.

Ennen ministeriuraansa Paavo Lipposen hallituksessa Matti Aura oli Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana. Ministeriuransa jälkeen hän toimi mm. Suomen satamaliiton puheenjohtajana.

Matti Aura kuoli 67-vuotiaana helmikuussa 2011.

Teksti: Reijo Perälä

  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto