Hyppää pääsisältöön

Outoja ääniä

Radioarkiston harvinaisissa ohjelmissa voi kohdata erikoisia instrumentteja rumbaavista kirjoituskoneista kokoontaitettaviin ilmakitaroihin.

Toivo Kärki, Erkki Valaste ja Pauli Granfelt esittivät kirjoituskonevalssin ja "rumban sardinoidulle trumpetille" ohjelmassa Toiveiden tynnyristä vuonna 1956.

Spede Pasanen puolestaan ennusti Ruljanssiriihessään, että vuonna 2000 elektronikoneet ovat jo korvanneet elävän musiikin. Konerikon varalta Erkki Karjalaisen yhtye oli harjoitellut myös "elävää" elektronimusiikkia.

Professori Alexander Buchner esitteli Oke Jokiselle vuonna 1961 Prahan instrumenttimuseon erikoisuuksia tuulisoittimista mekaaniseen sitraan. Ohjelmassa tutustuttiin myös suomalaisen ylivääpeli Wiikin rakentamaan sähkösoittimeen.

Vuonna 1965 Helsingissä esiteltiin ranskalaisten Baschet-veljesten soivien veistosten näyttely. Valikoimaan kuului mm. kuuden korvan harppu, pneumaattinen banjo sekä taitettava, muovinen "ilmakitara".

Otto Donner oli rakentanut taiteilija Ismo Kajanderin näyttelyyn oman soivan veistoksensa jo edellisenä vuonna. Tämä "Musiikkikone" koostui polkupyörän pyörästä, jonka pinnoja näppäili harava.

Teksti: Jukka Lindfors