Ruotsalaiset partaradikaalit Folke Rabe ja Jan Bark kertoivat vuonna 1968 olevansa tyytyväisiä saadessaan kuulijansa huvittumaan.
Bark ja Rabe olivat 1960-luvulla läheisessä yhteistyössä suomalaisten virkaveljiensä, mm. Otto Donnerin ja Kaj Chydeniuksen kanssa.
Rabe ja Bark yhdistelivät elektronista ääntä vaikkapa pasuunansoittoon.
Monista vakavista säveltäjistä poiketen he myös myönsivät popmusiikin laajentaneen yleisön sointitajua siinä määrin että sen olisi nyt helpompi oppia kuuntelemaan veden ääntä.
Haastattelu on tehty Helsingissä ennen Raben ja Barkin uusia teoksia esittelevää konserttia.
Teksti: Jukka Lindfors