Hyppää pääsisältöön

Tapaus Schüller

1960-luvun lopun suuret "yllytysoikeudenkäynnit" alkoivat, kun Erik Schüller jatkoi aseistakieltäytymistä tutkijalautakunnan päätöksestä huolimatta.

Lakitieteen ylioppilas Erik Schüller kehotti julkisessa tilaisuudessa muitakin kohtalotovereitaan tekemään samoin. Suojelupoliisin ilmiannon nojalla hän sai 14 kuukauden vankeustuomion rikolliseen tekoon yllyttämisestä.

Toista tuhatta ihmistä ilmoitti nyt suojelupoliisille syyllistyneensä samaan rikokseen levittämällä aseistakieltäytymiseen rohkaisevia monisteita.

Vuoden 1969 oikeudenkäynneissä langetettiin joukoittain vankeustuomioita. Esimerkiksi Ilkka Taipale tuomittiin, koska hän oli ojentanut yllytyskirjelmän kahdelle asevelvollisuusiän ylittäneelle naiselle.

Enimmät rangaistukset tosin kumottiin myöhemmin ylemmissä oikeusasteissa tai presidentin armahduksella.

Heinäkuussa 1969 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla yllytystä ja suojelupoliisin pilkkaa harjoittivat mm. Erkki Tuomioja, Erik Schüller, Seppo Oikkonen ja Ilkka Uotila.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto