Hyppää pääsisältöön

Ikäihmisten lääkitys on tarkastettava kerran vuodessa

Lääkkeillä on tarkoitus parantaa ihmisen terveyttä eikä aiheuttaa kohtuuttomasti lisää ongelmia. Suomalaisista ikäihmisistä kuitenkin joka kahdeksas kotona asuva ja jopa joka kolmas laitoksessa asuva syö vanhukselle sopimattomia lääkkeitä. Kun on monta vaivaa ja monta lääkettä, voivat päällekkäislääkitys ja lääkkeiden yhteisvaikutukset aiheuttaa paljon haittaa ja vakaviakin seurauksia.

Ikäihmisen onnistuneen lääkehoidon kivijalka on lääkityksen ammattitaitoinen arviointi kerran vuodessa. Silloin katsotaan, onko syy, jonka vuoksi tietty lääke on aloitettu, yhä lääkehoitoa vaativa asia. Samoin tarkastellaan kokonaisuutta siltä kannalta, että lääkkeet ovat yhteensopivia eivätkä esimerkiksi syö toistensa hoidollisia vaikutuksia. Lääkkeitä voi paitsi aloittaa myös lopettaa - sekin täytyy tietysti osata tehdä oikein - ja lääkeannoksia voi paitsi suurentaa myös pienentää tarvittaessa.

Kuopion yliopisto lähti yhdessä Leppävirran kunnan kanssa katsomaan, miten vanhusten lääkehoidon kehittäminen onnistuu elävän elämän laboratoriossa kunnan kotisairaanhoidossa ja terveyskeskuksessa. LeppäGerho-projektissa on muutettu hoitokäytäntöjä kunnassa - ja saavutettu jo hyviä tuloksiakin.

Ikääntyminen muuttaa kehoa ja lääkkeiden vaikutuksia

Miksi ikäihmisillä on lääkkeiden kanssa niin paljon ongelmia? Ihmisen keho muuttuu. Lääketabletti vaikuttaa paljon voimakkaammin ja pitempään. Professori Sirpa Hartikainen Kuopion yliopistosta kertoo, että vanhan ihmisen elimistössä on esimerkiksi paljon vähemmän vettä ja suurempi osa rasvaa kuin nuoremmilla. Vesiliukoisilla lääkkeillä saadaan yhdellä tabletilla suurempi vaste; taas rasvaliukoisten lääkkeiden kohdalla voi olla että vaikutusaika moninkertaistuu, jopa kymmenkertaistuu, ja jos tätä ei huomioida, lääkevasteet ovat paljon suuremmat kuin on tarpeen.

Munuaisetkin toimivat 80-kymppisellä enää vain puolella teholla. Se tarkoittaa, että riittävä määrä on puolet tavanomaisesta annoksesta. Lisäksi muistisairaat ovat vielä erityisen herkkiä lääkevaikutuksille. Jos taas on kovin paljon lääkkeitä, karkea nyrkkisääntö on, että kymmenellä lääkkeellä on vähintään kolme keskeistä yhteisvaikutusta. Voi käydä niin että itse asiassa yksittäisen lääkkeen tai yhteisvaikutuksen aiheuttamaa lääkehaittaa hoidetaan taas uudella lääkkeellä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että ikä ei ole hoidon este, että vanhalle ihmiselle ei iän takia annettaisi lääkkeitä. Mutta on vain huomattavasti haastavampaa katsoa, että lääkkeitä on riittävästi mutta ei turhaan.

Ikäihmisen lääkitystä hämmentää usein turhan moni kokki. Leppävirralla on 65 vuotta täyttäneitä noin 2300. Heille kirjoitti lääkkeitä yhden vuoden aikana lähes 500 lääkäriä!

Sirpa Hartikainen sanoo, että yhä enemmän täytyisi erikoissairaanhoidossa lähteä siitä, että ei voi katsoa vain sitä yhtä tautia vaan niin kuin muutoinkin iäkkäillä pitää kokonaisuus selvittää. Pitää huomioida, sopiiko lääkitys muiden potilaalla käytössä olevien lääkkeiden kanssa niin ettei se vaikeuta jonkin toisen taudin hoitoa sekä myöskin se, ettei lääkemäärä tarpeettomasti kasva suureksi.

Hoitajien havainnot lääkevaikutuksista tärkeitä

Leppävirran terveyskeskuksessa on saatu hyviä kokemuksia siitä, kun lääkitys on tarkoin arvioitu asiakkaan tultua osastolle, kertoo sairaanhoitaja Heidi Kauppinen.

-Moni asiakas on saattanut jopa kotiutua laitoshoidosta takaisin kotihoitoon, kun tehty lääkemuutoksia. Nyt projektin myötä saatu paljon lisää tietoa ja syventävää geriatrista näkemystä ikäihmisten lääkehoitoon. Joskus on ollut tapauksia, että joku lääke on aiheuttanut pahoja harhoja potilaalle eikä omainen ole jaksanut enää hoitaa häntä kotihoidossa. Kun tällainen lääke puretaan pois, tilanne saattaakin rauhoittua niin, että päästään takaisin kotiin ja voidaan elää siellä puolison kanssa hyvää ja laadukasta elämää

Hoitajilla on erittäin tärkeä merkitys lääkehoidossa, koska he seuraavat potilasta jatkuvasti ja näkevät, miten hän voi. Hoitaja havaitsee mahdollisia haittavaikutuksia ja hyötyjä ja pitää lääkäriä ajan tasalla.

Ilmari Nyyssönen asuu nyt kolmatta vuotta terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla. Lääkkeitä on vähennetty ja tulokset näkyvät: aluksi kahden auttamana vaivoin liikkumaan päässyt mies ottaa nyt hyvänä päivänä jopa juoksuaskeleita. Hänelle ominaiset ilmeet ovat palanneet, samoin ilo ja hymy.

Myös kotona asuvien vanhusten kohdalla voidaan kehittää lääkehoitoa täsmällisempään suuntaan. Avainasioita ovat terveyskeskuslääkärin ammattitaito ja lääkearviointi kerran vuodessa. Kotisairaanhoidolla on tärkeä rooli havaintojen tekijänä, vanhuksen kunnon seuraajana ja lääkärin yhteistyökumppanina. Apteekki on myös keskeinen linkki ikäihmisen lääkehoidon yhtenä asiantuntijana.

Lääkkeiden jauhaminen lopetettiin Leppävirralla

Mitä Leppävirralla sitten on tehty? Lukuisien koulutusten ja työpajojen jälkeen on yhteisesti uusittu hoitokäytäntöjä: esimerkiksi lääkkeiden jauhaminen päätettiin lopettaa kokonaan. Laitoshoidossa on yleinen käytäntö Suomessa, että jauhetaan lääkkeet ja pannaan ne ensimmäisen puurolusikallisen mukana suuhun. Nehän maistuvat aivan hirveiltä, sanoo professori Sirpa Hartikainen.

- Kuivassa, hauraassa suun limakalvossa ne voivat myös aiheuttaa haavaumia, kirvelyä ja pahimmillaan tulehdusta. Tämä on omalta osaltaan pahentamassa aliravitsemustilaa, joka on iäkkäillä iso ongelma laitoshoidossa. Lopettamalla jauhaminen voidaan koko hoidon laatua jo parantaa - se ei pelkästään liity lääkehoitoon. Ensimmäisen kysymys oli täälläkin, että no mitäs sitten, kun emme ole tähänkään asti selvinneet ilman jauhamista. Vastaus oli, että tehdään ensin lääkityksen arviointi. Jos joku lääke ei mene jauhamatta, mietitään, onko se tarpeen. Usein huomattiin, että aika moni lääke ei ehkä ollutkaan välttämätön. Ne välttämättömät rupesivat menemään paremmin, kun niitä ei enää sotkettu kaikkien muiden kanssa ja lääkemäärät vähenivät. Tällä on minusta niitten kaikkein sairaimpien, kaikkein hauraimpien ihmisten elämänlaatuun suuri merkitys. Suu on kunnossa ja ruokakin maistuu vähän paremmin, toteaa Hartikainen.

Myöskään unilääkereseptejä ei Leppävirralla enää uusita rutiininomaisesti. Unilääkkeet jäävät helposti "päälle" - reseptit vain uusitaan. Reseptiin voidaan tehdä merkintä siitä, ettei sitä uusita tai että kyseessä on kuurilääke. Voi antaa lyhyempiä lääkekuureja vaikka useammin, mutta jatkuva käyttö jää pois ja sitä kautta myös lääkehaitat. Neuvontaa ja ohjeita uniongelmiin on lisätty.

Verenpainelääkityksen oikean tason varmistamiseksi eivät leppävirtalaiset enää tyydy perinteiseen vain istuen tehtävään verenpainemittaukseen. Verenpaine mitataan ns. ortostaattisen kokeen avulla eli makuulla, istuen ja seisten, jolloin saadaan täsmällisempi kuva ikäihmisen verenpaineesta.

Lääkkeitä pitää osata myös lopettaa

Mitä pitempään lääkettä on käytetty, sitä hitaammin, vähitellen annosta pienentäen puretaan esimerkiksi uni- ja muut psyykenlääkkeet. Lääkitysten muutokset tehdään aina lääkärin kanssa yhdessä. Professori Sirpa Hartikaisen mukaan hoitokulttuuri on painottunut vähän vinoon:

- Meitä lääkäreitä koulutetaan siihen, että nyt meille tulee uusi lääke, jolla tämäkin vaiva saadaan yhä paremmin hoidettua, siis aloitetaan uusi lääke. Tätä kautta se aloittamisen kynnys on joskus turhankin matala, ja lopettaminen taas yllättäen huomattavan vaikeaa. Nyt on lääkäreiden perusopetuksessa ruvettu opettamaan, miten lääkkeet lopetetaan. Vaikka itse asiassa on ihan samanarvoinen asia aloitetaanko me lääkettä vai lopetetaanko lääkettä. Kysymyshän on aina siitä, mikä on se tarve. Jos tulee uusi tauti, lääke täytyy aloittaa ja jos tarve on loppunut, lääkkeen käyttö lopetetaan.

Lääketieteellinen asiantuntija: SIRPA HARTIKAINEN geriatrisen lääkehoidon professori, Kuopion yliopisto

Toimittaja: ULLA KORPELA