Hyppää pääsisältöön

Kolmas kerros

Hissi on juuttunut kerrosten väliin. Suljettuun tilaan jää viisi julkisuuden henkilöä. Tilannetta kuvataan läpinäkyvien peiliseinien lävitse. Mukana ovat mm. Jope Ruonansuu ja Urpo Leppänen.

Toimittaja ja tv-ohjaaja Jorma Molarius toteutti monia ennennäkemättömiä ideoita.

Usein - niin kuin tässäkin ohjelmassa - työtoverina oli hänen vaimonsa Merja Halmevaara-Molarius.

Osa Molariuksen ideoista oli niin uutta luovia, että YLEn johtajat eivät pysyneet perässä.
Tämän ohjelman ensiesitys oli YLEn Elävässä arkistossa huhtikuussa 2008. TV1:n viihdelinjauksiin se ei valmistumisvuonnaan mahtunut.

Molarius oli loputtoman kiinnostunut ihmisistä, ja uskoi, että televisio voi olla keino tutkia ihmisten välistä vuorovaikutusta.

”Voi olla, että minulla on ollut taipumusta järjestää sellaisia ihmisten kiteytymiä, useitten kiinnostavien ihmisten kasautumia, jotain sellaista, jota ei ole koskaan ennen ollut,” on Molarius sanonut.

Vuonna 1994 valmistunut Kolmas kerros on psykodynaaminen prosessi suljetussa tilassa, studioon lavastetussa hississä. Mukana ovat viihdetaiteilija Jope Ruonansuu, poliitikko Urpo Leppänen, mainostoimiston johtaja Sissi Silvan, opiskelija Mari Koivunen ja filosofi Pete Sipilä.

Teksti: Timo-Erkki Heino

Kommentit
  • Suomalaisissa tapahtumissa marjastetaan kilpaa, neulotaan hevisti ja maistellaan valkosipulia

    Elävän arkiston kooste omaleimaisista tapahtumista.

    Kun tutkii tarkemmin kotimaamme tapahtumatarjontaa, saattaa helposti leuka loksahtaa kohti Kiinaa. Valikoimastamme löytyy maailmanlaajuiseen suosioon kohonnutta eukonkantoa ja saappaanheittoa, mutta myös vittuilua ja valehtelua. Elävä arkisto koosti yhteen muutamia kilpailuja ja tapahtumia, joita leimaavat omaperäisyys ja hyväntuulinen hulluttelu.

  • Crazy-jännärit Kurvin & Kurvin toilailuista olivat kielellistä ilotulitusta - Pentti Siimes hurmasi pojan roolissa

    Jännärikuunnelmat vievät hilpeille 1960- ja 1970-luvuille

    Olavi Neva käsikirjoitti 1960-1970-luvuilla Yleisradiolle seitsemän jännityshupailua, joiden kielellinen ilotulitus riemastuttaa nykykuulijaakin. Kuunnelmasarjojen keskiössä on isän ja pojan pyörittämä etsivätoimisto Kurvi & Kurvi. Kurvien seikkailuissa on dekkarijuonen sekä kaikenkattavan hupsuttelun ohella myös annos romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Pääosassa poika-Kurvin roolissa taiteilee useimmissa sarjoissa näyttelijä Pentti Siimes.

  • Laulukokeet-draama vuodelta 1975 on säilyttänyt ajankohtaisuutensa

    Pieni elokuva ennakkoluuloista ja niiden voitttamisesta.

    Kukapa, ainakaan vanhan kansakoulun käynyt, ei olisi hermoillut koulun laulukokeita. Koko luokan edessä, opettajan ankaran valvovan katseen alla pitää laulaa yksin joku omavalintainen laulu. Pelottavaa, varsinkin jos ei ole mikään satakieli. Pelottava on laulukoe myös Raili Ruston ohjaaman elokuvan Laulukokeet vuodelta 1975 päähenkilölle, vaikka eri syystä.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto