Hyppää pääsisältöön

Punainen Dany oli Ranskan toukokuun keulakuva

Daniel Cohn-Bendit nousi Ranskan opiskelijaliikkeen kuuluisimmaksi hahmoksi vuonna 1968. Hän sai lisänimensä sekä aatteistaan että punaisista hiuksistaan.

Daniel Cohn-Benditin (s. 1945) maine syntyi talvella 1967-1968 Nanterren yliopiston lakon ja mielenosoitusten myötä. Opiskelijaliikkeessä radikaalit poliittiset vaatimukset yhdistyivät kapinaan vanhentunutta yliopistohallintoa vastaan.

Pariisin toukokuun mellakoiden alettua Ranskan hallitus karkotti kansanvillitsijän Saksan liittotasavaltaan. Ranskalaisesta syntyperästään huolimatta hän oli virallisesti Saksan kansalainen. Saarbrückenissa toukokuussa pidetty mielenosoitus vaati maahantuloviranomaisia sallimaan Cohn-Benditin paluun Ranskaan.

Ylen haastattelussa Cohn-Bendit sanoo, ettei hänen karkotuksensa pysäyttänyt ylioppilaiden mielenosoituksia: "Liike ei tarvitse johtajia tai keskuskomiteaa."

Tietolaatikko

1960-luvun jälkeen Daniel Cohn-Bendit työskenteli lehtimiehenä ja oli mukana Länsi-Saksan asunnonvaltausliikkeessä. 1980-luvulta alkaen hän on toiminut vihreän puolueen riveissä Saksassa ja Ranskassa. Hänet valittiin vihreiden edustajana Euroopan parlamenttiin vuonna 1994.