Hyppää pääsisältöön

Saigon FNL:n suurhyökkäyksen jälkeen

Olavi Laine kävi Saigonissa keväällä 1968 tutkimassa, millaista elämä Etelä-Vietnamin pääkaupungissa oli FNL:n Têt-hyökkäyksen jälkeen.

Tammikuun lopussa 1968 Vietnamin kansallinen vapautusrintama FNL aloitti yllätyshyökkäyksen hallituksen ja Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Têt-offensiivi sai nimensä vietnamilaisesta uudenvuoden juhlasta.

USA:n joukoille hyökkäys oli nöyryytys. FNL otti haltuunsa lukuisia suuria kaupunkeja, hyökkäsi USA:n ja Etelä-Vietnamin armeijan päämajaa vastaan ja valtasi hetkellisesti jopa USA:n lähetystön Saigonissa.

Têt-hyökkäystä on pidetty Vietnamin sodan käännekohtana. Vaikka sissit kärsivät lopulta melkoisen tappion, offensiivi osoitti FNL:n sotilaallisen voiman niin kannattajille kuin vastustajille. Se käänsi myös monet aiemmin sotaa puoltaneet amerikkalaiset vetäytymisen kannalle.

Olavi Laineen harvinaisessa reportaasissa nähdään Saigonin kerjäläisiä ja slummeja, käydään pakolaisleirillä ja seurataan mustan pörssin kauppaa katuvilinässä.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto