Hyppää pääsisältöön

Heli Laaksonen Nybergin vieraana

Heli Laaksonen iloitsee siitä, että käsitykset oikeanlaisesta ja puhtaasta tavasta käyttää murretta alkavat vähitellen hälvetä. Kukaan ei voi puhua äidinkieltään väärin, hän sanoo.

Vastaansanomattomista vahvalla lounaismurteella kirjoitetuista runoistaan tunnettu Laaksonen vierali Nybergin ohjelmassa keväällä 2004.

Haastattelussa Laaksonen perustelee hyvin ja eloisasti syyt murteenkäytölleen ja muistuttaa, että puhuttu kieli on on monen osan summa.

— Samal taval ku räsymatto tehrä et siin on jottai isän vanhaa kesäpukuu, äitin klänninkii, jottai mummun hatust leikattuu nauhaa, ni sillai ihmisen murreki tavallaa kerrostuu.

Viime vuosina murteet ovat alkaneet jälleen kiinnostaa ihmisiä uudella tavalla. Syyksi tähän Laaksonen näkee mm. globalisaation.

— Mun mielest se on tää kamal globalisaatio, me ollaan vähän yksinäisii, ei tieretä kehen me kuulutaan. Murre on kuitenkin ain ollu. Et nää sanat mikkä nyt mun suust tulee voi olla pal vanhempii ku mikkää esine.

Osuvasti Laaksonen huomauttaa myös, että koska kaikkialla Suomessa alkaa ulkoisesti olla niin samankaltaista, tuo puhuttu kieli edes hieman paikallisväriä.

Turussa vuonna 1972 mutta Uudessakaupungissa kasvanut Laaksonen julkaisi ensimmäisen runoteoksensa Pulu uis vuonna 2000. Tähän mennessä runokokoelmia on kertynyt kaikkiaan neljä, osa niistä on julkaistu suuren suosion saaneina äänikirjoina.

Teksti: Petra Himberg

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto