Martti Backman - Länsimaista ympäristöaatetta rasittaa voimakas pyrkimys ihmisen syyllistämiseen. Kaikki ihmisestä peräisin oleva nähdään lähtökohtaisesti pahana ja vastaavasti "luonnon" tuottamat asiat hyvänä ja pehmeänä. Kuitenkin todellisuus on usein päinvastainen. Luonto on kova eikä se anna armoa, mutta hyvän ja pahan tiedon puusta maistanut ihminen kykenee myös lempeyteen, asettamaan arvoja ja toteuttamaan niitä.
Otetaanpa vaikka ympäristömyrkyt. Nehän ovat saastuttaneet elinpiirimme ja uhkaavat terveyttämme ja henkeämme kaikkialla. Ihmisen valmistamina niitä kutsutaan yleensä "supermyrkyiksi". Kuitenkin tosiasia on, että luonto tuottaa edelleen ylivoimaisesti kovimmat myrkyt. Toista sataa vuotta sitten torajyvänä tunnettun, viljaa saastuttaneen homesienen myrkky tappoi Suomessakin tuhatkunta ihmistä. Tästä myrkystä päästiin eroon vasta kun ihminen alkoi käsitellä viljaa elohopeana tunnetulla "supermyrkyllä".
Toinen satunnainen esimerkki: talousvesi. Eri puolilla Suomea uhrataan suuria summia rahaa ja luonnnonarvoja ns. keinopohjaveden tekemiseen. Sen takana on uskomus, että luontoa jäljittelemällä saataisiin ihmisille jotenkin terveellisempää ja parempaa juomavettä. Nimittäin tavallisten vesilaitosten vesihän puhdistetaan kemikaaleilla, ihmisen tuottamilla aineilla, mikä tekee sen lähtökohtaisesti pahaksi. Siitä välittämättä, että suomalainen hanavesi on täysin puhdasta ja terveellistä juotavaa. (Nokian vesikriisi ei johtunut kemikaaleista.)
Luomu: Kakassa kasvatetut luomutuotteet ovat tosiasiassa ihmisten terveydelle paljon suurempi riski kuin torjunta-aineilla suojellut ja kemiallisilla lannoitteilla ravitut tavalliset maataloustuotteet. Mutta siitä viis, sillä luomua, ympäristöliikkeen kosheria, ei ole ihmisen kosketus saastuttanut.
Esimerkkejä riittää.
Ympäristöaate on tämänajan mahti-ideologia ja se ulottaa vaikutuksensa myös tutkimukseen. Itämeren rehevöitymistä on tutkittu vuosikymmenten ajan, yhä suuremmin tutkijajoukoin, yhä useammissa tutkimuslaitoksissa. Ja meren tilaa on yritetty korjata tutkimuksen tuottamin neuvoin. Silti Itämeri kaikkien yllätykseksi vain jatkaa saastumistaan.
Voisiko syy löytyä ideologisesti määräytyneestä tutkimushypoteesista, joka näkee vain ihmisen päästöt merkittävinä, ja jättää luonnon suuret syklit ja prosessit huomiotta?
Eräät merentutkijat kuvaavat Itämeren tilannetta takalukoksi, jota ei enää pystytä avamaan. Itämeri olisi kuolonkierteessään jo ohittanut pisteen, josta ei ole enää paluuta entiseen. Ja sen olisi saanut aikaan paha ihminen päästöillään.
Takalukko onkin hyvä ilmaisu kuvaamaan Itämeren ongelmaa. Mutta se takalukko taitaa olla Itämeren suojelijoiden päässä.
Martti Backman
toimittaja, MOT
Pää takalukossa
Kommentit
