Hyppää pääsisältöön

Ylioppilaiden marsseilla 1960-luvulla vastustettiin konservatiivista hallintoa ja imperialismia

Vuonna 1962 fuksit vaativat kulkueessaan "Vallulle boxia". Kuusi vuotta myöhemmin opiskelijat lakkoilivat, ajoivat yliopistodemokratiaa ja valtasivat Vanhaa.

Vielä 1960-luvun puolivälissä suomalaiset opiskelijamielenosoitukset olivat hillittyjä ja maltillisia. Kun vuonna 1965 suuri kulkue vaati parannusta ylioppilaiden asuntotilanteeseen, se ei edes marssinut eduskunnan ohi vaan kiersi sen kohteliaan välimatkan päästä .

Vuonna 1968 kansainväliset radikaalit tuulet alkoivat puhaltaa Suomessakin. Jyväskylässä marssittiin vappuna opintotuen ja opintodemokratian puolesta.

Jyväskylän torilla poltettiin ulkomaisen esimerkin mukaisesti auto, joka tosin oli varta vasten hankittu tilaisuutta varten.


Huolestuneet kysyivät, tuleeko Jyväskylästä uusi Sorbonne, muuttuuko Helsinki Länsi-Berliiniksi ja uhkaako väkivalta yliopistokaupunkejamme.

Suomen Ylioppilaskuntien Liiton puheenjohtaja Ulf Sundqvist (sd) totesi kuitenkin vielä toukokuussa 1968, ettei Suomessa ole vielä näkynyt radikaalia liikehdintää

Syksy 1968 alkoi Tampereen yliopiston opiskelijoiden maksulakolla, joka oli vastalause lukukausimaksujen korotusta vastaan.


Ilta Tampereella -ohjelmassa mieltään osoittivat yliopiston draamastudion opiskelijat.

Kuuma vuosi huipentui Helsingin Vanhan yliopiston valtaukseen.


Valtaajat protestoivat konservatiivista ylioppilaskuntaa ja yliopistohallintoa vastaan.

Radikalisoituminen oli ollut vauhdikasta. Nyt ei enää puhuttu vain opintososiaalisista ongelmista, vaan vastustettiin imperialismia ja kapitalismia, perustettiin marxilaisia opetuskritiikkiryhmiä ja kannatettiin työläisten ja opiskelijoiden yhteisrintamaa.

  • Chileläisen Alvarezin perheen pakolaisvuosista jäi muistoksi Turun murre – poika Luis palasi asumaan Suomeen

    Vaiheita pakolaisuudesta paluumuuttoon Ylen ohjelmissa.

    Alvarezit pakenivat Chilen syksyn 1973 vallankumouksen jälkeistä kaaosta ja vainoja Suomeen. Viisihenkinen perhe asettui Turkuun yli kymmeneksi vuodeksi, mutta palasi Chileen 1985. Suomeen sydämen siteet luonut vanhin poika Luis muutti kuitenkin takaisin Turkuun opiskelemaan. Perheen vaiheita on tallentunut Ylen ohjelmiin, joissa heitä saatellaan paluumatkalle vanhaan kotimaahan, käydään tapaamassa poliittisesti uudelleen järjestäytyvässä Chilessä sekä kuullaan perheen tarinaa aikuisena Turussa yliopistouran luoneen Luis Alvarezin kertomana.

  • Hard Rock Hallelujah! – Lordi rokkasi Suomelle euroviisuvoiton 2006

    Lordi toi Suomelle historiallisen euroviisuvoiton 2006.

    Finland twelve points! Suomi 12 pistettä! Kolme sanaa, joita harvoin on Euroviisuissa kuultu, mutta vuonna 2006 ne lausuttiin peräti kahdeksan kertaa. Lordi pokkasi Suomen ensimmäisen euroviisuvoiton kaikkien aikojen piste-ennätyksellä ja viisuhistorian ensimmäisenä hard rock -yhtyeenä. Elävän arkiston koosteessa muistellaan Lordin matkaa karsinnoista aina Kauppatorin yleisöennätyksen keränneisiin voitonjuhliin asti.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto