Hyppää pääsisältöön

Amsterdamin olympialaiset 1928

Amsterdamin olympiakisoissa Suomen menestys kestävyysjuoksussa ja painissa jatkui. Mutta laulamaan ei suomalaisia saanut kirveelläkään.

Tietolaatikko

Suomi sai Amsterdamin olympialaisissa myös kiekkohopeaa (Antero Kivi) sekä pronssia maratonilla (Martti Marttelin), kolmiloikassa (Vilho Tuulos) ja purjehduksessa (Bertel Broman, olympiajollat).

Kahdeksannet kesäolympialaiset pidettiin Amsterdamissa, Hollannissa 28. heinäkuuta – 12. elokuuta 1928.

Painimitalien määrä väheni osanottajarajoitusten tähden, mutta painista tuli silti 9 mitalia. Heikki Savolainen toi Suomelle ensimmäisen telinevoimistelumitalin.

Paavo Nurmi ja Ville Ritola jakoivat kullan ja hopean 5000 ja 10 000 metrillä. Suomi oli koko kisojen mitalitilastossa neljäs.

KALLE MATILAINEN kertoo, kuinka edes kolmoisvoitto esteissä ei saanut suomalaisia laulamaan - liikuttumaan kylläkin. Suomen mitalistit olivat Toivo Loukola, Nurmi ja Ove Andersen.

HARRI LARVA, 1500 metrin voittaja, oli myös uusi nimi suomalaisvoittajien joukossa (leike 3). Eino Purje sijoittui matkalla kolmanneksi.

PAAVO YRJÖLÄ ja Akilles Järvinen saivat kaksoisvoiton kymmenottelussa. Aitajuoksuosuudella haittana olivat liian tiheään asetellut aidat, Yrjölä muistelee (leike 4).

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit