Hyppää pääsisältöön

Anne Mattila: Perutaan häät

Suomalaisten tanssilavojen tähti Anne Mattila aloitti keikkailun jo 11-vuotiaana. Ahkerana tanssilavojen esiintyjänä Anne Mattila on saavuttanut tanssiyleisön suuren suosion.

Pieniltä lavoilta keikkailun aloittaneesta Mattilasta tuli nopeasti kesän kysytyin solistivieras. Suuren yleisön tietoon Mattila tuli vuonna 2001 Vexi Salmen sanoittamalla "Asfalttiviidakko" -kappaleella.

Seuraavat listoille nousseet hitit olivat "Enkeleitä onko heitä" ja "Perutaan häät". Anne Mattila oli vuoteen 2007 mennessä saanut jo kaksi platinalevyä ja viisi kultalevyä.

Anne Mattila syntyi Karvialla toukokuussa 1984 seitsenlapsiseen perheeseen. Annen lisäksi myös hänen sisarensa Anneli, Anniina ja Anitta laulavat.

Teksti: Seija Aunila

Kommentit