Hyppää pääsisältöön

Tapio Korjus korjasi keihäskultaa

Tapio Korjus, 1980-talet.
Tapio Korjus, 1980-talet. Kuva: Yles arkiv / Pentti Pekkala Tapio Korjus

Keihäänheittäjä Tapio Korjus toi Suomelle ainoan kultamitalin Soulin olympialaisista 1988. Voitto tuli viimeisellä heitolla.

Korjuksen kovimmat kilpakumppanit Soulissa olivat Seppo Räty ja Jan Zelezný. Korjuksen heittoja haittasivat jalkakivut, jotka olivat aiheutuneet harjoittelusta kylmissä olosuhteissa kotimaassa varsinaisen kauden jo päätyttyä. Korjus oli kuitenkin valmentajansa kanssa päättänyt heittää kisan loppuun saakka ja jalkaa jouduttiin puuduttamaan kilpailua varten.

27-vuotias Korjus osallistui arvokisoihin ensimmäistä kertaa.

Korjus johti ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta Räty meni kolmannella heitollaan ykköseksi. Neljännellä kierroksella johtoon siirtyi Zelezný ja jalkavaivaisen Korjuksen arveltiin putoavan pronssille. Korjus kiskaisi kuitenkin viimeisellään 84.28 ohittaen Zeleznýn 16 sentillä. Lapualla saatiin aloittaa kullan juhlinta.

Puhelinhaastattelussa Korjus kertoo laittaneensa kaiken peliin viimeiseen heittoon. Hänen mukaansa kilpailu ratkaistaan lopulta sillä, kenellä on kovin tahto voittaa.

Kaksi vuotta kisojen jälkeen vuonna 1990 tehdyssä haastattelussa Korjus korostaa työnteon ja harjoittelun merkitystä: parempien tulosten myötä kasvaa myös itseluottamus.

Soulin olympialaiset jäivät Korjuksen ainoiksi arvokisoiksi. Soulin kisojen jälkeen Korjus heitti vielä yhden kauden, mutta uraa haittasivat useat loukkaantumiset. Uransa viimeiseen kilpailuun Korjus osallistui Äänekoskella syksyllä 1989.

Tietolaatikko

Tapio Korjus on syntynyt Kymenlaaksossa Vehkalahdella 10. helmikuuta 1961.

Korjuksen juniorivuosien kasvattajaseura oli Vehkalahden Veikot ja myöhemmin keihäänheittäjänä seurana oli Lapuan Virkiä. Korjus on toiminut muun muassa Mikaela Ingbergin ja Harri Haataisen valmentajana. Myöhemmin hän on työskennellyt myös Kuortaneen Urheiluopiston valmennuskeskuksen johtajana.

Lähteet: Yle Urheilu: Soulin olympiasankari Tapio Korjus nojasi harjoittelussaan tieteeseen ja tiesi, miten kulta voitetaan viime hetkellä; Yle Urheilu: Muistatko tätä? – konepistoolimiehet olivat estää Tapio Korjuksen olympiakullan kesken kilpailun