Hyppää pääsisältöön

Maaninka nosti Suomen yleisurheilijat mitalikantaan Moskovassa

Kaarlo Maaninka ei alun perin ollut mahtua Moskovan olympiakoneeseen. Kisoissa hän nousi silti kahdesti palkintopallille, ja posiolaista juhlittiin Suomen juoksumaineen pelastajana.

Tietolaatikko

Posiolla vuonna 1953 syntynyt Maaninka asuu Kauhajoella ja työskentelee metsänparannusesimiehenä.

Maaninka oli yllätysnimi suomalaisille sitenkin, että hänet valittiin kisakoneeseen vasta aivan viime hetken näytön perusteella.

Moskovassa Maaninka juoksi 10 000 metrillä oman ennätyksensä ja kiri loppusuoralla hienosti hopealle.

10 000:lle osallistui myös kokenut Lasse Virén, ja sanottiin, että ilman hänen taktista väliintuloaan ei Maaninka olisi pystynyt kiilaamaan kärkikolmikkoon ja kolmoisvoitto olisi mennyt Etiopiaan. Virén itse sijoittui kisassa viidenneksi.

Maaninka löi oman ennätyksensä myös 5000:lla ja nousi pronssikorokkeelle. Kisassa mukana ollut Martti Vainio sen sijaan ylitti maaliviivan vasta toiseksi viimeisenä.

Maaninka lopetti kilpaurheilu-uransa pian Moskovan kisojen jälkeen. Hän tuli uskoon ja tunnusti käyttäneensä kisojen alla veridopingia.

Teksti: Petra Himberg

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto