Suomalaisen progekitaroinnin kuningas Jukka Tolonen esiintyy aurinkoisen Kirjurinluodon sunnuntaiaamun konsertissa heinäkuussa 1972.
Tietolaatikko
Ramblin'. Jukka Tolonen (säv, sov).
Tasavallan Presidentti -yhtyeessä maineeseen nousseesta Jukka Tolosesta tuli palvottu kitarasankari vuonna 1971 ilmestyneen soololevynsä myötä. Monimuotoinen, kitaristin huimia taitoja mainiosti esittelevä Ramblin' oli levyn tunnetuimpia kappaleita.
Mukana Porissa vuonna 1972 ovat bänditoverit Pekka Pöyry (puhaltimet) ja Heikki Virtanen (basso). Rumpali Reino Laine ja vuonna 1980 kuollut Pöyry olivat suomalaisen jazzin eturivin soittajia. Konsertin aluksi kuullaan Tolosen ja Pöyryn mietiskelevä Mountains-duetto.
Yksitoista vuotta myöhemmin tehdyssä Pöyryn muisto-ohjelmassa Reiska Laine kertoo, miten keikan hieno moodi syntyi. Kirjurinluodolle oli kokoontunut 8000 ihmistä odottamaan konserttia, ja bändi oli paikalla väsyneenä koko yön mittaisen jamittelun jälkeen. "Ennen keikan alkua Pekka rupesi soittelemaan joutsenille, ja siitä jatkosta tuli sitten todella kova keikka."
Teksti: Jukka Lindfors