Hyppää pääsisältöön

J&A = Love Story

Hallintopäällikkö ilmoittaa Antulle ja papalle, että heidät häädetään vaatimattomasta mökistään. Samaan aikaan toisaalla Johanna on poissa tolaltaan, kun poikaystävä on juuri jättänyt hänet.

Sydänsuruja poteva Johanna on saanut kaksi omituista ihailijaa, Juliuksen ja Jounin. Pojat etsivät tämän punatukkaisen tytön ja ystävystyvät hänen kanssaan. Ennen ystävyyttä Johanna yrittää karkoittaa omituisesti puhuvat ja pukeutuvat kummajaiset.

Epätoivoisessa karkotusyrityksessään Johanna "törmää" Anttuun. Anttu on muuttanut häädön jälkeen kaupunkiin ja asuu sekä työskentelee Koljosen pientelekalla. Myös Antun pappa ajautuu kaupunkiin Koljosen luo häädön jälkeen.

Sotaharhoja poteva pappa lähtee kuitenkin karkuun. Koljonen kutsuu paikalle Antun isän Veikon. Anttu hermostuu Veikolle, joka on viinasekoilujen takia jättänyt sekä Antun että oman isänsä oman onnensa nojaan.

Samaan aikaan rakkaudesta onnellinen Johanna kuulee kauhean uutisen. Leukemiaan sairastunut Julius on ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä.

Johannan ja Antun rakkautta koetellaan. Anttu päättää tehdä lopun vaikeasta suhteesta. Meri kutsuu, mutta lopuksi rakkaus voittaa.

Teksti: Seija Aunila

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto