Hyppää pääsisältöön

Kesä soi

Kesän idea innoittaa iskelmäntekijöitä vuosikymmenestä toiseen. Elävä arkisto tarjoaa valikoiman kesäklassikkoja ja muita asiaa valaisevia lauluja.

Kesään pääsee hyvin sisään Konsta Jylhän klassikolla Kesän tullessa. Oskar Merikannon Kesäillan valssi on turvannut suomalaista kesätunnelmaa jo vuodesta 1895.

Vielä 1950-luvulla keskeinen kesäaihe oli kaupunkilaisherrojen kesäleskeys, jonka iloista ja tragiikasta on laulanut mm. Georg Malmstén.

Tatu Pekkarisen Halitulijallaa taas on tunnetuimpia keskikesäisen juhannusriehan kuvauksia. Joltisestikin herkempää kesäajattelua edustaa Eino Leinon useampaankin kertaan sävelletty Lapin kesä.

Kesäisiä popklassikkoja ovat mm. Jäätelökesä, Rusketusraidat ja Kesäkatu, joka ohessa nähdään poikkeuksellisesti Eläkeläisten tulkintana.

Kesävalistuksesta vastaavat Katri Ylander ja SuperJanne YleX:n kesäkumibiisillä Mä haluun sua enemmän ku muut.

Tietolaatikko

Kesän tullessa. Konsta Jylhä (säv).
Kesäillan valssi (Kesäilta). Merikanto, Oskar (säv). Similä, Aapo (san). Tässä samannimisestä elokuvasta (Suomi 1951). Johtaja Martti Similä, nimeämätön kuoro.
Kesäleski ja omatunto. Georg Malmstén (säv). Kaarlo Valkama (sov). Erkki Mustonen (sov). Tässä ohjelmasta Sadan vuoden syke: Kesälesken blues, toim. Pekka Laine (2007).
Halitulijallaa (Juhannuspolkka Paksulassa). Kansanlaulu. Tatu Pekkarinen (san).
Lapin kesä. Kaj Chydenius (säv). Eino Leino (san).
Jäätelökesä. Sami Hurmerinta (säv, sov). Mikko Alatalo (san).
Kesäkatu. John Sebastian, John & Mark Sebastian, Mark & Steve Boone, Steve (säv, alkup san). Juha Vainio (san).
Rusketusraidat. Th!nk-!nk (säv)Paula Vesala ja Mira Luoti (san).
Kesä ja yö. Veikko Samuli (säv, sov). Raul Reiman (san).

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto