Hyppää pääsisältöön

Liisa Tavi: Peltoniemen Hintriikan surumarssi

Kansansävelmään perustuva Peltoniemen Hintriikan surumarssi valittiin Suomen synkimmäksi lauluksi Helsingin Sanomien lukijaäänestyksessä vuonna 2006.

Tämän perinteisen häämarssin levyttivät ensimmäisinä Kaustisen Purppuripelimannit vuonna 1959. Juotto- eli onnittelumarssina käytettyä kappaletta nimitettiin Kaustisella Peltoniemen Hintrikin surumarssiksi sävelmää soittaneen pelimannin, Hintrikki Peltoniemen mukaan.

Ilmeisesti väärinkäsityksen johdosta levy julkaistiin kuitenkin nimellä Peltoniemen Hintriikan surumarssi.

Kirjoitusasu säilyi samana, kun Tapio Rautavaara levytti Toivo Kärjen sovittaman ja Reino Helismaan sanoittaman sävelmän vuonna 1964.

Helismaan elämäkerran kirjoittajat Jukka Pennanen ja Kyösti Mutkala kertovat Purppuripelimannien paheksuneen levytystä. He eivät pitäneet siitä, että rillumarei-miehenä tunnettu Helismaa oli kajonnut näin arvokkaaseen teokseen.

Lisäksi Helismaan teksti kertoi Hintriikka-nimisestä naisesta, joka ei liittynyt alkuperäiseen kappaleeseen millään tavoin. Pennanen ja Mutkala arvelevat, ettei köyhyyden korostaminenkaan pohjalaisia miellyttänyt.

Helismaan sanoittamana sävelmä kuitenkin jäi pysyvästi suomalaisten mieliin. Sen ovat Rautavaaran lisäksi levyttäneet mm. Vesa-Matti Loiri, Irina Milan, Lauri Tähkä ja Jukka Perko. Marssi on myös pohjana Aulis Sallisen Jousikvartetolle n:o 3 op. 19.

Liisa Tavin vahva esitys on taltioitu vuonna 1979 Reino Helismaan muistokonsertissa, jonka juontajana toimi Peter von Bagh.

Teksti: Jukka Lindfors

Kommentit