Tapio Rautavaara oli Reino Helismaan laulujen komein tulkki. Hänen esityksinään ne ovat jääneet pysyväksi osaksi suomalaista mielenmaisemaa.
Rautavaara levytti joukon keskeisiä Helismaan lauluja uransa alkuaikoina 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Silloin saivat tulkintansa mm. Päivänsäde ja menninkäinen, Reissumies ja kissa, Kulkuri ja joutsen sekä Rakovalkealla.
Rautavaaralle tehdyissä lauluissa näkyi hyvin Helismaan viehtymys miehekkääseen kulkuri- ja Lappi-aiheiseen romantiikkaan.
Päädyttyään vuonna 1950 välirikkoon Helismaan kanssa Rautavaara levytti tämän tuotantoa vain satunnaisesti. Yhteisiin hommiin palattiin vasta 1960-luvulla.
Kenties koskettavin esityksistä on Helismaan muistokonsertissa helmikuussa 1979 kuultu Kulkuri ja joutsen.
Juontaja Peter von Bagh luonnehti laulua "puhtaiden toiveiden ja ihmisen rajoittamattomien mahdollisuuksien voitokkaaksi ja tärveltymättömäksi kuvaksi".
Seitsemisen kuukautta konsertin jälkeen Rautavaara seurasi Helismaata haudan lepoon.