Hyppää pääsisältöön

Kasvatus itsenäiseksi ihmiseksi

1960-luvun alussa alkoivat voimistua mielipiteet, joiden mukaan koulun tehtävä ei ollut ainoastaan siirtää vanhaa ja arvokasta kulttuuriperintöä.

Uusien ajatusten mukaan koulun piti edistää myös etsimistä ja itsenäistä ajattelua.

Olavi Viljasen johtamassa keskustelussa ovat mukana psykologi Kaija Siirala, psykiatri Martti Paloheimo, rehtori Inkeri Simola, maisteri Kyösti Skyttä ja sosiologi Yrjö Littunen.

Näiden arvostettujen henkilöiden näkemykset kuohuttivat kuusi seitsemän vuotta myöhemmin rehtoreita, opettajia ja vanhempia, kun ne tulivat Teiniliiton villapaitaisten radikaalien suusta.

Teksti: Jukka Lindfors

  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto