Hyppää pääsisältöön

Lomailua Punkaharjulla 1943

Sodan keskellä kesällä 1943 oli kotiväellä mahdollisuus levätä Punkaharjulle perustetussa aseveliperheiden lomakylässä. Moni äiti oli tuolloin ensi kertaa pidemmän ajanjakson kotinsa ulkopuolella.

Tietolaatikko

Filmikatsauksilla tarkoitetaan kotimaisia lyhytelokuvia, joita esitettiin pitkän elokuvan edellä elokuvateattereissa. Sisällöltään valistavien, opetuksellisten ja uutisluontoisten katsausten kulta-aikaa oli 1950-luku.

"Hyvä on täällä nuorten kisata, hyvä uupuneiden äitien levätä ja nauttia raikkaan kesäilman elvyttävästä sulosta", filmin selostuksessa todetaan.

Sodan uuvuttamien äitien ja lasten virkitykseksi tarkoitettu lomakylä oli rakennettu luonnonkauniille niemelle ripeässä tahdissa.

Viranomaisten avustuksella myös kuponkeja riitti ja lomalaisille kyettiin tarjoamaan kunnolliset ruuat.

Kaksiviikkoisen loman päiväohjelma oli vaihtuva. Monelle päivän tärkein hetki oli kuitenkin postitunti.

Vaikka kotirintaman naiset olivat tuolloin erittäin kovilla, "suorittavat he pyhimmän velvollisuutensa mitä aurinkoisimmalla ilolla".

Filmin loppukuvassa äidit imettävät lapsiaan ritirinnan. "Nämä äidit symbolisoivat Suomen äitien suurta tehtävää."

Teksti: Petra Himberg

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto