Hyppää pääsisältöön

Kirkosta eroaminen

Piispa, kaksi pappia, yksi papiksi aikova sekä kaksi kirkosta eronnutta keskustelevat suorassa lähetyksessä syistä, miksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on viime aikoina laskenut roimasti.

Tietolaatikko

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut 2000-luvun alusta asti tasaisessa laskussa. Vuoden 2007 lopussa 81,7 prosenttia suomalaisista kuului kirkkoon.
Noin prosentti suomalaista kuuluu ortodoksiseen kirkkoon, kirkon jäsenmäärä on ollut hitaassa nousussa.

Kirkon puolelta keskustelemassa ovat piispa Ilkka Kantola, pastorit Suvi Laaksonen ja Esa Siljamäki sekä teologian opiskelija Marko Sagolin.

Kirkosta eronneita edustavat Marianne Krause sekä Tero Kankaanperä.

Elävässä keskustelussa mielenkiintoisiksi aiheiksi nousevat muun muassa naispappeus ja homoliitot sekä kirkon yleisten linjausten takana oleva päätöksenteko.

Teologeista ankarinta katsantokantaa edustaa opiskelija Marko Sagolin, joka sanoo lukevansa Raamattua "rivien mukaisesti, ei rivien välistä".

Piispa Kantola joutuu mm. selittämään lausuntoaan, jonka mukaan "kirkolliskokous ei ole valmis antamaan kaavoja rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseksi kirkossa, koska emme ole varmoja siitä, tahtooko Jumala siunata näitä liittoja vai ei."

— Uskonnonfilosofisesti ja teologisesti pöljästi sanottu, Kantola myöntää.

Pastorit Laaksonen ja Siljamäki ovat homokysymyksen suhteen luottavaisin mielin.

— Kirkkolaiva kääntyy hitaasti. Olennaista on se, että nyt nähdään selkeästi suunta, mihin mennään, Siljamäki summaa näkemyksensä suvaitsevaisuuden lisääntymisestä kirkon piirissä.

Teksti: Petra Himberg

  • Tehtaan varjossa – työläisnuorukaisen pyrkimys henkiseen kasvuun

    Toivo Pekkasen läpimurtoteos neliosaisena sarjana.

    Tehtaan varjossa on työläiskirjailijana tunnetun Toivo Pekkasen osin omaelämäkerrallisia aineksia sisältävään läpimurtoteokseen perustuva neliosainen tv-elokuva. Sisällissodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani ilmestyi 1932.

  • Kapea vyötärö ja muhkea kellohelma – ompele itsellesi 1950-luvun mekko!

    Anna-Liisa Tiluksen mekon kaavat tässä artikkelissa.

    Maaseudulta maailmalle -ohjelman ensimmäisessä osassa Anna-Liisa Tiluksen yllä on pehmeästä villakankaasta tehty mekko. Tästä artikkelista löydät kaavat ja ohjeet 1950-luvun mukaisen mekon tekemiseen! Maaseudulta maailmalle -sarja Areenassa Anna-Liisa Tiluksen yllä nähtävä mekko on aito 1950-luvun vaate, joka löytyi Ylen puvustosta. Sen materiaalina on käytetty pehmeää villakangasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto