Hyppää pääsisältöön

Aprillia: Naiset armeijassa

Vielä 1960-luvulla naisten asevelvollisuutta pidettiin huvittavana ajatuksena. Vuonna 1965 tv-uutisten aprillipilana naisarmeija marssi Santahaminaan.

Toimittaja Hannu Karpo kertoo, että kurssi vastasi lähes normaalia alokaskoulutusta. Pääpaino oli kuitenkin ollut tutka- ja mittaus sekä erilaisilla valvontatehtävillä.

Koulutettavien mielestä hankalinta armeijassa olivat liian lyhyet aamupesuajat. Vapaa-ajasta kysyttäessä sotilaat kertoivat, että he pelasivat korttia ja kirjoittelivat kirjeitä kuin miesvarusmiehet ikään.

Helsingin Santahaminassa järjestetty kurssi oli toimittaja Hannu Karpon mukaan osaa salaista suunnitelmaa naisten saamiseksi armeijaan.

Todellisuudessa "naissotilaat" olivat toimituksen omaa väkeä.

Tv- ja radiouutisten aprillipilat olivat yleisiä menneinä vuosikymmeninä. 2000-luvulle tultaessa tämä perinne on kuihtunut.

Teksti: Paavo Rytsä

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto