Hyppää pääsisältöön

Irina Milan: Kun syksy saapuu Helsinkiin

Helsingin tunnelmallisesta syksystä kertovan laulun sävelsi Valto Laitinen, joka teki muusikonuransa pitkälti Ranskassa.

Valto Laitinen (1926-2004) tuli tunnetuksi Pariisissa jazzpianistina ja säveltäjänä. Hän työskenteli pitkään mm. maailmankuulun Ritz-hotellin pianistina.

Laitisen sävellyksiä ovat levyttäneet myös monet suomalaiset. Laitisen tunnetuimpia teoksia Suomessa ovat Katri Helenan laulama Kai laulaa saan sekä 1950-luvulla jo levytetty Kun syksy saapuu Helsinkiin.

Helsingin syksystä kertovan Ulla Sandin sanoittaman laulun levytti alun perin Maynie Siren vuonna 1955. Myöhemmin laulua ovat tulkinneet mm. Eino Grön ja mieskuoro Aikamiehet

Artikkelin video on ohjelmasta Neljän tuulen tiellä, jossa laulun tulkitsee Irina Milan.

Teksti: Paavo Rytsä

Kommentit