Graffitit tulivat Suomeen 80-luvun puolivälissä hiphop-kulttuurin mukana. Aluksi niitä pidettiin virkistävänä taideuutuutena, 1990-luvulla jo ilkivaltana.
Vielä vuonna 1988 Helsingin kaupunki toivoi laillisten graffitien vähentävän luvatonta maalaamista. Liikennelaitos tilasi Kontulan metroasemalle ensimmäiset luvan kanssa tehdyt graffititeokset.
Sallittuja maalauspaikkoja riitti kuitenkin vain harvoille, eivätkä graffitien tekijät uskoneet lupia heltiävän kiinteistöjen omistajilta. Sitä paitsi ilmeisen monille puuhan luvattomuus oli osa sen viehätystä.
Graffitimaalarit sanoivat kaunistavansa tylsiä ja rumia betonimaisemia. Monien tavallisten kansalaisten sietorajaa kuitenkin koettelivat etenkin tussilla tai spraymaalilla piirretyt nimimerkit eli "tagit".
Vuonna 1992 VR, HKL ja poliisi aloittivat yhdessä graffitien vastaisen kampanjan. Tässä vaiheessa puhuttiin jo suoraan töhrinnästä ja ilkivallasta.
Graffiteille löytyi ymmärtäjiäkin - mm. Helsingin nuorisotoimenjohtaja Lasse Siurala, jota Mirja Pyykkö haastatteli ohjelmassaan vuonna 1994.
Vuonna 1998 Helsingin kaupunki omaksui kuitenkin linjakseen nollatoleranssin, kun rakennusvirasto käynnisti Stop töhryille -kampanjansa.
Teksti: Jukka Lindfors
Katso myös
- Wikipedia: Graffiti (fi.wikipedia.org)