Hei, melotaan pohjoisnavalle!

Kaksi brittiläistä seikkailijaa luki viime kesänä Lontoon lehdistä tiedemiesten ennustuksia, joiden mukaan pohjoisnapa välkehtisi tänä vuonna ensimmäisen kerran avoimena ulappana. Syynä pohjoisen merijään sulamiseen olisi tietysti ilmastonmuutos.

Extreme-uintia ja Kanoottiseikkailuja harrastaneet miehet keksivät huiman ajatuksen: he halusivat meloa ensimmäisinä ihmisinä jääkannesta vapautuneella pohjoisnavalla.

Elokuun lopulla, jolloin kesälämmön sulattama pohjoinen merijää on pienimmillään, seikkailijat suuntasivat kajakkiensa keulat Huippuvuorilta kohti maapallon akselin pohjoista napaa.

Miehet etenivät hyvin parikymmentä kilometriä, mutta törmäsivät sitten kiinteän jään reunaan, josta oli vielä matkaa navalle tuhat kilometriä. Melojat yrittivät löytää jäästä railoja, joita pitkin retki olisi voinut jatkua, mutta turhaan. Edessä oli vain jäälakeutta. Retkeilijät palelivat kanooteissaan ja jäällä tallustelleet jääkarhutkin pelottivat. Seikkailu keskeytettiin, ja miehet lensivät takaisin Lontooseen toipumaan järkytyksestään.

Näin voi käydä, jos luottaa lehtiin, radioon ja televisioon. Jos retkeilijämme olisivat ottaneet asioista selvää, olisi heille valjennut, että tänä kesänä pohjoinen merijää oli kasvanut edelliseen kesään verrattuna parin Suomen kokoisella alueella.

Laatumediakin pullistelee nykyisin toinen toistaan mielikuvituksellisempia tietoja ilmastonmuutoksen etenemisestä. Heinäkuussa Yleisradio esitti hyvistä tiededokumenteistaan tunnetun brittiläisen Pioneer Productions'in tekemän ohjelman Grönlannin mannerjäätikön sulamisesta. Dokumentissa väitettiin, että Grönlannin talvet olisivat lämmenneet kahdeksan astetta vuodesta 1990. Siihen nähden, että koko maapallon keskilämpö on noussut sadassa vuodessa vain 0,7 astetta, oli ohjelman väite niin hätkähdyttävä, että päätin tarkistaa sen paikkansapitävyyden. Ja tietysti se oli perätön.

Grönlannista, Euroopan kokoisesta saaresta, ei ylipäänsä löydy koko alueen kattavaa keskilämpötilastoa. Ei myöskään talvilämmöistä, joilla ei edes ole merkitystä jäätikön sulamisen kannalta, koska sulaminen tapahtuu kesällä. Grönlannin harvat, rannikkoa myötäilevät säähavaintopisteet kertovat noin kahden celsiusasteen vuosittaisesta lämpenemisestä viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Ja mistä tämä lämpeneminen johtuu, se on jo taas aivan oma juttunsa.

Tutkimustieto jäätiköiden sulamisesta, merenpinnan noususta ja muista ilmastonmuutoksen oletetuista vaikutuksista on kaikkea muuta kuin yksiselitteistä. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Mittausten aikasarjat ovat kovin lyhyitä geologisen mittakaavan mukaisten johtopäätösten tekemiseen. Se, mikä nykyisin niin mielellään nähdään ihmisen kasvihuonepäästöjen poikkeukselliseksi aikaansaannokseksi, on toisen näkemyksen mukaan luonnollista vaihtelua, jota on aina ollut ja on aina oleva.

Tiede -lehti selvitti viime keväänä suomalaisten käsityksiä ilmastotiedottamisesta. Enemmistö oli sitä mieltä, että ilmaston muutosta epäileviä ”skeptikkoja” pitäisi mediassa kuulla enemmän. Juuri tätä tarvetta MOT on vuosien varrella pyrkinyt täyttämään.

Tällä kertaa MOT:n ilmastoraportti ei käsittele ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Nyt päätimme mennä suoraan ilmastonmuutosväittelyn ytimeen, kysymykseen ilmastoherkkyydestä. Siis ilmaston herkkyydestä lämmetä vastavaikutuksena ihmisten energian käytölle.

Ilmastoherkyydeksi kutsutaan sitä astemäärä, jolla maapallon keskilämpö nousee, kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä kaksinkertaistuu. Sen arvioidaan tapahtuvan vuosisadan loppuun mennessä. Siitä on jo toteutunut noin kolmannes. YK:n ilmastopanelin "virallinen" arvio ilmastoherkkyydestä on 2,8 celsiusastetta.

Ilmastoherkyys riippuu ns. "feedbackeista" eli palautteista. Niistä tärkeimmät ovat vesihöyry sekä pilvet. Niiden vaikutuksesta riippuu, kuinka korkeaksi maapallon lämpötila ihmisen hiilidioksidipäästöjen seurauksena nousee. Yllättävää on, että pilvien ja vesihöyryn vaikutuksia ei täsmällisesti tunneta ilmastotieteissä. Ilmastoennusteita tekeviin tietokonemalleihin on vain oletettu tietty ilmastoherkkyys, joka puolestaan perustuu oletuksiin vesihöryn ja pilvien vaikutuksista.

MOT:n ilmasto-ohjelmassa haastatellut amerikkalaiset ilmastotukijat John Christy ja Roy Spencer ovat vesihöyryn ja pilvien käyttäytymisen asiantuntijoita. Sateliiteista tehdyillä mittauksillaan he ovat paljastaneet maapallon ilmastojärjestelmään sisältyvän termostaattimekanismin, joka ilmastointilaitteen tavoin huolehtii siitä, että maailma ei kuumene liikaa. Havaintojensa perusteella he väittävät, että ilmastoherkkyys hiilidioksidin tuplaantumiselle on vähemmän kuin yksi aste. Se on vain kolmannes maailman ilmastopolitiikan pohjana olevasta IPCC:n arviosta.

Ilmastoväittely ei ole päättynyt. Se on vasta alkamassa.

• Roy W. Spencerin haastattelu kokonaisuudessaan
• John Christyn haastattelu kokonaisuudessaan