Tammikuussa 1999 Nightwish vasta haaveili kansainvälisestä läpimurrosta. "Ehkä se siitä sitten rajojen ulkopuolellakin onnistuu", rohkaisivat Listan juontajat.
Kiteeläinen Nightwish perustettiin alun perin vuonna 1996. Seuraavan vuoden kuluessa kiteytyi bändin vetäjän Tuomas Holopaisen suuri idea: metallimusiikin yhdistäminen Sibelius-Akatemiassa opiskelevan Tarja Turusen klassisesti koulutettuun ääneen.
Nightwishin läpimurtolevyksi muodostui vuonna 1998 ilmestynyt toinen albumi Oceanborn. Kappaleesta Sacrament of Wilderness tuli yhtyeen ensimmäinen listaykkönen.
Albumi julkaistiin myös ulkomailla, ja Nightwishin tähti alkoi nousta etenkin Saksassa. Oheista Lista-ohjelmaa tehtäessä ulkomaisia agentteja kuitenkin vasta odoteltiin bändin Tavastian-keikkaa katsomaan.
Nightwishin "sinfoninen metalli" löi lopullisesti läpi Euroopassa 2000-luvun alussa. Yhtyeestä tuli suomalaisen rockin suurimpia vientinimiä HIMin ja The Rasmuksen ohella.
Tarja Turunen erotettiin Nightwishistä vuonna 2005. Hänet korvasi pitkän etsiskelyn jälkeen ruotsalainen Anette Olzon.
Tietolaatikko
Sacrament of Wilderness. Säv. Tuomas Holopainen ja Erno Vuorinen, san. Tuomas Holopainen, sov. Nightwish. Julkaistu levyllä Oceanborn vuonna 1998.
Gethsemane. Säv. ja san. Tuomas Holopainen, sov. Nightwish. Julkaistu levyllä Oceanborn vuonna 1998.